Emil Kärpänoja
Gustaf Emil Kärpänoja, sukunimi vuoteen 1906 Nikander (2. syyskuuta 1850 Hämeenlinna – 2. tammikuuta 1938 Loppi) oli suomalainen prokuristi ja lahjoittaja. Kärpänoja oli ensimmäinen henkilö, joka testamenttasi omaisuutensa Suomen Kulttuurirahastolle.[1][2][3]
Emil Kärpänojan vanhemmat olivat tilanomistaja Gustaf Nikander (1824–1901) ja Hedvig (Hedda) Lovisa o.s. Nyström. Kärpänojan perhe muutti 1871 Lopelle Kärpänojan tilalle, jonka mukaan Emil Kärpänoja otti sukunimensä 1906. Hän pääsi ylioppilaaksi Hämeenlinnan kymnaasista 1871 ja opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa mutta ei suorittanut pappisvihkimystä.[1][2][3]
Kärpänoja tuli 1891 maanviljelysneuvos H. G. Paloheimon palvelukseen prokuristiksi ja hän oli Paloheimon yhtiön tehtävissä eläkkeelle jäämiseensä saakka. Paloheimo (silloinen Brander) oli puheenjohtajana ja Kärpänoja (silloinen Nikander) sihteerinä maaliskuussa 1899 Lopella pidetyssä kansalaiskokouksessa, joka käsitteli nimien keruuta helmikuun manifestia vastustaneeseen suureen adressiin. Paloheimo toimi myös Lopen kuntakokouksen esimiehenä Kärpänojan ollessa varaesimies. Kärpänoja teki jo elinaikanaan lahjoituksia muun muassa Lopen seurakunnalle, Lopen Läyliäisten Rukoushuoneyhdistykselle ja suojeluskunnalle ja hänet palkittiin Suojeluskuntien ansioristillä. Vuonna 1937 hän testamenttasi 600 000 markan omaisuutensa 1937 perustetulle Suomen Kulttuurirahastolle. Emil Kärpänoja kuoli 87-vuotiaana tammikuussa 1938 Lopella Launosten kylässä Santamäen kartanossa. Kärpänojan tila siirtyi hänen sisarensa Hilda Sofia Nikanderin pojalle Akseli Peltovuorelle, vuoteen 1906 Åkerberg (1882-1968).[2][3]
Kärpänojan kuoltua Suomen Kulttuurirahaston johtokunta pystytti 18 syyskuuta 1938 muistokiven Emil Kärpänojan haudalle Lopen hautausmaalle. Graniittisessa hautakivessä on kuvanveistäjä Eino Räsäsen tekemä Kärpänojan pronssinen kasvokuva.[2]