Elisabet (Ranskan prinsessa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Prinsessa Elisabet, Élisabeth Vigée-Lebrunin maalaama muotokuva vuodelta 1782.

Elisabet (usein madame Elisabet, ransk. Élisabeth Philippine Marie Hélène; 3. toukokuuta 1764 Versailles10. toukokuuta 1794 Pariisi)[1] oli Ranskan kuningasperheen jäsen, kuningas Ludvig XVI:n nuorempi sisar. Hänet teloitettiin Ranskan vallankumouksen terrorin aikana. Nykyään roomalaiskatolinen kirkko pitää häntä marttyyrinä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabetin vanhemmat olivat Ranskan kruununprinssi Ludvig ja Saksin prinsessa Maria Josepha.[1] Hän menetti isänsä yksivuotiaana ja äitinsä kolmivuotiaana, minkä jälkeen hänen kasvattajinaan toimivat Marie Louise de Marsan, Marie de Mackau ja isä Montégut. Elisabet asui nuoruutensa Montreuilin kartanossa Versailles’n palatsin lähellä ja pysyi naimattomana. Hän osoitti kiinnostusta hyväntekeväisyyteen ja tieteelliseen tutkimukseen.[2][3] Vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 Ludvig XVI:n kaksi veljeä lähtivät maanpakoon, mutta prinsessa Elisabet jäi omasta tahdostaan Ranskaan.[1] Hän osallistui kuningasparin kanssa epäonnistuneeseen Varennesin pakoretkeen kesäkuussa 1791.[2] Monarkian kumonneen elokuun 1792 kansannousun jälkeen hänet vangittiin Templen vankilaan Pariisissa. Ludvig XVI:n ja Maria Antoinetten teloitusten jälkeen hän hoiti näiden lapsia vankilassa. Toukokuussa 1794 Elisabet tuotiin viimein vallankumoustuomioistuimen eteen syytettynä muun muassa emigranttirojalistien rahoittamisesta. Hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin giljotiinilla.[2][1][3]

Elisabetin kaksi muuta veljeä toimivat myöhemmin vuorollaan Ranskan kuninkaina nimillä Ludvig XVIII ja Kaarle X.[1] Hänen vanhempi sisarensa Maria Clotilde oli Sardinian kuningatar.

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinsessa Elisabetin rohkeus ja järkkymättömyys vallankumouksen keskellä tekivät hänestä Ranskan rojalistien sankarina kunnioittaman marttyyrin. Alkuperältään epäluotettavat Elisabetin muistelmat julkaistiin Ranskassa vuonna 1858 ja kirjeenvaihto vuonna 1868. Hänen mainettaan pidettiin yllä myös katolisen kirkon piirissä.[1][2] Vuonna 1953 paavi Pius XII tunnusti asetuksella Elisabetin sankaruuden tämän marttyyrikuoleman takia ja hänet julistettiin Jumalan palvelijaksi. Pariisin arkkipiispa, kardinaali Maurice Feltin esitti 23. joulukuuta 1953 Elisabetin autuaaksijulistamista, ja myöhempi Pariisin arkkipiispa, kardinaali André Vingt-Trois esitti sitä uudelleen vuonna 2016, mutta prosessi on edelleen kesken.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Elizabeth Of France (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 20.12.2018.
  2. a b c d Élisabeth, Madame (1764–1794) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 20.12.2018.
  3. a b Nordisk familjebok (1907), s. 407–408 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 20.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]