Elämyspedagogiikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elämyspedagogiikka on kasvatusmenetelmä, joka nähdään tavoitteelliseksi ja tietoiseksi kasvuprosessiksi, ja se tapahtuu omakohtaisen oppimisen kautta luonnossa ja ryhmässä. Saksalais-brittiläistä Kurt Hahnia (1886 - 1974) pidetään yhtenä elämyspedagogiikan tunnetuimpana kehittäjänä. Yhteisöllisyys, toiminta, itsensä löytäminen ja emotionaalisuus ovat Hahnilaisessa elämyspedagogiikassa keskeisiä käsitteitä.[1] Uudet olosuhteet luovat seikkailun ja elämyksellisyyden. Kouluttajan rooli on käynnistää, mahdollistaa, tukea ja seurata prosessia.[2]

Menetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämyspedagogisessa toiminnassa korostetaan nimenomaan henkilökohtaisia kasvuprosesseja, mutta nähdään myös, että oppimista tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa elämyksiä ja haasteita kohdatessa. Elämyspedagogisen toiminnan kolme keskeistä käsitettä ovat pää, sydän ja käsi. Näitä kolmea osa-aluetta tulee elämyspedagogisessa toiminnassa hyödyntää ja ne luovat elämyspedagogisen toiminnan perustan:

  • pää = luodaan puitteet sellaiselle toiminnalle, jossa ihmiset joutuvat käyttämään kognitiivisia taitojaan
  • sydän = tunnetta, kokemusta ja arvoja
  • käsi = toimintaa, jonka kautta edelliset mahdollistuvat.[3]

Elämyspedagogiikka määritellään tavoitteelliseksi ja tietoiseksi kasvuprosessiksi, joka tapahtuu omakohtaisen oppimisen kautta luonnossa ja ryhmässä, ja se tarjoaa tuen ja turvallisuuden tunteen. Uudet olosuhteet luovat seikkailun ja elämyksellisyyden. Kouluttajan rooli on käynnistää, mahdollistaa, tukea ja seurata prosessia. Kouluttaja on osa ryhmää ja hänen tehtävänsä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Elämyspedagoginen kouluttaminen on osa kouluttajan omaa oppimisprosessia ja mukanaoloa toisten oppimisprosessissa. Elämyspedagogiikka on väline tavoitteiden saavuttamiseksi, ei koskaan itsessään tavoite. Elämyspedagogiikan keskiössä on tässä ja nyt, hetkessä eläminen, oppijoiden kunnioittava kohtaaminen ja arvojen arvostaminen. Arvojen arvostaminen on omien arvojen tiedostamista, niiden perusteiden ja sisältöjen tuntemista ja toisten arvojen ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen pyrkimystä.[4]

Kokemusten luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malinen ryhmittelee kokemukset kolmeen luokkaan: (1) havaintoperustaiset kokemukset (perceptual), (2) yksilön ainutlaatuiset kokemukset (first-order experiences), (3) ravistelevat kokemukset (second-order experiences). Malinen jatkaa analyysiään ja päätyy yhteen keskeiseen kokemuskategoriaan, joka on Personal experiential knowing (yksilön kokemusperäinen tietämys), jossa sekä kokemus että tieto yhdistyvät. Tämä kokemusydin sisältää kovan sisustan, joka on muodostunut aikojen saatossa yksilön (tässä tapauksessa aikuisen) kokemuksista elämän aikana, ja suojaavasta osuudesta, joka on joustavampi. Todellista oppimista syntyy aikuisen kohdalla silloin kun jokin uusi kokemus järkyttää tätä tasapainoa ja aiheuttaa ravistelua, särön, joka aiheuttaa muutoksen tavassa ajatella ja toimia.[5]

Elämyspedagogiikan toiminnot ja taidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämyspedagogikassa käytännön toiminnot voidaan jakaa neljään osa-alueeseen:

  • Sosiaalistamisleikit – tarkoituksena on poistaa osallistumisen esteet ja tutustuttaa ryhmän jäsenet toisiinsa. Paljon käytettyjä ovat harjoitukset tai leikit, joissa ryhmän jäsenten on turvauduttava toisiinsa.
  • Ryhmäaloitteisuuteen liittyvät tehtävät – ryhmälle asetetut ongelmat tai tehtävät selvitetään yhdessä.
  • Yksilölliset haasteet – köysi- ja kiipeilytarhoissa, esimerkiksi kävely korkealla puomilla.
  • Ulkoilmatoiminnot – melonta, vuorikiipeily, vaellus.

Elämyspedagogikassa opiskeltavat taidot voidaan jakaa seuraavanlaisesti:

  • Kovat taidot – helposti mitattavia teknisiä taitoja kuten turvallisuuskysymysten hallinta, kyky kiivetä tai meloa.
  • Pehmeät taidot – ohjeiden antaminen, opettaminen, organisointi
  • Metataidot – toiminnan integrointiin liittyvät taidot kuten johtajuus, etiikka, kommunikointikyky (viesti menee perille), evaluointi ja päätöksentekokyky.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Telemäki, Matti 1998. Kurt Hahn ja elämyspedagogiikka. Teoksessa Lehtonen, Timo (toim.) 1998. Elämän seikkailu, Näkökulmia elämyksellisen ja kokemuksellisen oppimisen kysymyksiin Suomessa. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
  2. Silkelä, R. 2001. Merkittävät oppimiskokemukset seikkailukasvatuksessa. Nuorisotutkimus 19(3).
  3. Karppinen, S.J.A. 1997. Elämyspedagogiikka ongelmaoppilaiden opetuksessa. http://www.alli.fi/nuorisotutkimus/tuhti/julkaisut/karppinen.htm
  4. Lehtonen, Timo (toim.) 1998. Elämän seikkailu - Näkökulmia elämyksellisen ja kokemuksellisen oppimisen kysymyksiin Suomessa. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
  5. Malinen, Anita 2000. Towards the Essence of Adult Experiential learning. Jyväskylä: University of Jyväskylä.
  6. Lehtonen, Timo (toim.) 1998. Elämän seikkailu -Näkökulmia elämyksellisen ja kokemuksellisen oppimisen kysymyksiin Suomessa. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]