Eila Jokela

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eila Jokela 1950–1960-luvun vaihteessa.

Eila Auroora Jokela (29. huhtikuuta 1915 Rovaniemi21. lokakuuta 2002 Rovaniemi) oli suomalainen päätoimittaja.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eila Jokelan vanhemmat olivat puuseppä, kunnallisneuvos Pekka Aapo Jokela ja Iida Maria Mölläri. Heillä oli kaikkiaan kahdeksan lasta, joihin kuuluivat muun muassa rovasti Erkki Jokela ja varatuomari, kansanedustaja Mikko Jokela. Pekka Jokela oli vanhoillislestadiolaisuuden merkittävä maallikkojohtaja, ja kodin perintö vaikutti pysyvästi lasten ajatusmaailmaan.

Eila Jokela pääsi ylioppilaaksi Rovaniemen yhteislyseosta 1935. Hän halusi toimittajaksi, mutta kävi isänsä toivomuksesta ensin Tornion alakoulunopettajaseminaarin ja suoritti sen jälkeen Raahen seminaarissa yläkoulunopettajan tutkinnon 1938.

Ura kansakoulunopettajana jäi kuitenkin lyhyeksi, toimittajan työ veti puoleensa. Eila Jokela toimi Rovaniemi-lehden ensimmäisenä naistoimittajana puolitoista vuotta, sitten hänet kutsuttiin Keskisuomalaiseen. Keskisuomalaisen jälkeen Jokela työskenteli Uudessa Suomessa, josta Ilmari Turja houkutteli hänet Suomen Kuvalehteen 1944.

Eila Jokela työskenteli Suomen Kuvalehdessä toimittajana 1944–47 ja tämän jälkeen toimitussihteerinä vuoteen 1951. Eila Jokela tuli tunnetuksi terävien ja ajankohtaisten artikkeleiden kirjoittajana aikana, jota leimasi voimakas yhteiskunnallinen taistelu. Hän laajensi näköpiiriään tekemällä opintomatkan Englantiin 1947–48 ja Yhdysvaltoihin 1951. Jälkimmäisen matkan jälkeen Eila Jokela kutsuttiin Kaunis Koti -lehden päätoimittajaksi, minkä työn ohella Jokela avusti edelleen ahkerasti Suomen Kuvalehteä.

Kaunis Koti -lehteä Jokela uudisti voimakkaasti. Sen paperin laatua parannettiin, värejä lisättiin ja toimituskunta vaihdettiin. Tähän aikaan suomalainen taideteollisuus eli loistavaa kautta. Jokela kokosi lehden avustajakuntaan asianomaisten taiteenalojen huippuedustajia. Heihin kuuluivat muun muassa Kaj Franck, Kirsti Ilvessalo, Yki Nummi, Antti Nurmesniemi ja Tapio Wirkkala.

Vuonna 1963 Eila Jokela nimitettiin Kotilieden päätoimittajaksi, Alli Wiherheimon työn jatkajaksi. Jokela ilmoitti jatkavansa edeltäjänsä linjoilla ja nimesi Kotilieden keskeiseksi tehtäväksi perusarvojen säilyttämisen ja siirtämisen uusille sukupolville. Ajan henki oli kuitenkin "koti, uskonto ja isänmaa" -linjan vastainen. Uusien naistenlehtien perustamisen takia Kotiliedellä alkoi olla menekkivaikeuksia, ja päätoimittajaa vaadittiin keventämään lehden linjaa ja lisäämään kauneuden ja muodin osuutta. Vaatimuksiin Eila Jokela vastasi, että ne merkitsisivät päätoimittajan lähtöä.

Eila Jokela halusi säilyttää Kotilieden aseman yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän aloitti heti kantaa ottavien pääkirjoitusten laatimisen. Hänen pääkirjoituksiaan luettiin ja ne saivat kannatusta ja vastustusta.

Asenneilmaston muututtua 1970-luvulla kustantaja investoi jälleen Kotilieteen, ja lehden levikki alkoi taas kasvaa. Vuonna 1978 Eila Jokela jäi eläkkeelle toimittuaan Kotilieden päätoimittajana 15 vuotta. Hän sai opetusneuvoksen arvonimen ja kirkon tiedonvälityspalkinnon. Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon Jokela oli saanut 1976.

Vuosina 1947–1971 Eila Jokela toimitti kaikkiaan seitsemän kirjaa, joista mainittakoon Lappi eilen – tänään – huomenna (WSOY 1948), Kodin kultainen kirja (Kirjayhtymä 1961) ja Kotilieden keittiökirja (Otava 1971). Hän toimi kirkollisissa luottamustehtävissä, Suomen Käsityön Ystävissä ja Unicefissa. Elämänsä loppupuolella hän palasi asumaan Rovaniemelle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malmberg, Raili: ”Jokela, Eila (1915–2002)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 457–458. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.