Eetu Aaltio
Eetu Kyösti Aaltio (sukunimi aik. Nordqvist; 9. maaliskuuta 1873 Oulu – 15. tammikuuta 1926 New York, Yhdysvallat) oli suomalainen pääkonsuli, toimittaja ja kirjailija.[1][2]
Eetu Aaltion vanhemmat olivat tullivartija Karl Gustaf Nordqvist ja Fredrika Karolina Bohm. Aaltio pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1894 ja valmistui Helsingin yliopistosta 1907 filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi. Opiskeluaikanaan Aaltio sai Pohjalaisen Osakunnan kirjallisuuspalkinnon.[1][2]
Aaltio työskenteli vuodesta 1894 alkaen toimittajana sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Hän oli Suomessa Kokkolan Lehden päätoimittajana 1898–1899, Turun Sanomain päätoimittajana 1906-1907 ja Pohjanmaan toimittajana sekä Yhdysvalloissa Päivälehden ja New Yorkin Uutisten toimittajana. Aaltio toimi myös Suomen pääkonsulina Brasiliassa.[1][2]
Eetu Aaltio matkusti ensimmäisen kerran Yhdysvaltoihin vuonna 1900 ja ryhtyi siellä Suomi-opiston latinan, historian ja suomenkielen opettajaksi. Toimittuaan sen jälkeen pitkän aikaa sanomalehtimiehenä hän muutti Brasiliaan ja toimi vuodesta 1919 SOK:n Rio de Janeirossa olevan haarakonttorin johtajana. Myöhemmin hänet nimitettiin Suomen pääkonsuliksi Brasiliaan. Keväällä 1923 hänen kuitenkin oli pakko luopua hoitamasta pääkonsulin tointa ja palata takaisin Suomeen,sillä hänen terveytensä ei kestänyt sikäläistä kuumaa ilmanalaa. Suomeen tultuaan Aaltio poti vuoden 1925 alussa sydäntautia, joka oli vaivannut häntä monasti jo aikaisemminkin, mutta nyt sairaus iski niin ankarasti, että vasta kesän 1925 lopulla Aaltion terveys alkoi jälleen palautua entiselleen. Alkusyksystä 1925 hän tunsi itsensä jo sikäli terveeksi, että lähti puolisonsa kanssa Yhdysvaltoihin. Aaltio kuoli kuitenkin jo tammikuussa 1926 New Yorkissa 52-vuotiaana.[1][2]
Aaltio julkaisi Yhdysvalloissa runokokoelmat Veräjillä vierahilla ja Pilven lomassa. Runoja ja suorasanaisia kirjoituksia hän julkaisi lisäksi lukuisissa tiiapäisjulkaisuissa.[2]
Eetu Aaltio oli naimisissa vuodesta 1904 Olga Vikmanin kanssa. Eetu Aaltion veli Kalle Aaltio toimi Suomen pääkonsulina New Yorkissa.[1][2]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Veräjillä vierahilla : kokoelma runoja. Kansan Kuvalehti, Hancock, Michigan 1901
- Pilvien lomassa : runoja. Toivo Hiltunen, Portland, Oregon 1903
- Charles Dickensin yhteiskunnallinen tarkoitusperä. Suomalais-amerikkalainen kustannusyhtiö, Kaleva, Michigan 1909
- Sokkosilla : yksinäytöksinen huvittelu. Seuranäytelmiä n:o 98. Karisto 1909 (nimimerkillä Eetu Antelo)
- Kaukomieli : jouluna 191 ; toimittanut Eetu Aaltio. Hancock, Michigan 1913
- Suomalais-englantilainen sanakirja / Finnish-English dictionary ; tekijät K. V. Arminen ja Eetu Aaltio. Suom.-lut. kustannusliike, Hancock, Michigan 1916
Suomennoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Onoto Watanna : Tama : japanilainen lemmentarina ; englanninkielisestä alkuteoksesta suomentanut Eetu Aaltio. Yrjö Weilin & Kumpp., Helsinki 1911
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eetu Aaltio SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki)
- NORDQVIST (→ AALTIO) Kyösti Eetu. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.