Dornier Do 217

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dornier Do 217 E-2.
Dornier Do 217 projektiokuvina.

Dornier Do 217 oli toisen maailmansodan aikainen saksalainen pommikone. Se oli eräs harvoista Saksan käyttämistä raskaista strategisista pommituskoneista, Heinkel He 177:n ohella. Do 217 kehitettiin välivaiheiden kautta. Sitä edelsi keskiraskas tiedustelupommittaja Do 215, joka puolestaan pohjautui Suomessakin käytettyyn Do 17 -pommittajaan.

Do 217 oli siipien kärkiväliltään tasan metrin verran edeltäjiään pidempi. Se oli myös vajaat puoli metriä korkeampi, ja sen runko oli noin kaksi metriä pidempi.

Eräs tyyppimuunnos, E-5, oli kehitetty raskaaseen meritorjuntaan. Se toimi asealustana Hs-293A -meritorjuntaohjukselle. Tätä konetyyppiä käytti KG100-niminen lentoyksikkö.[1]

Dornier Do 217 oli vastaus natsi-Saksan ilmailuministeriön esittämään vaatimukseen. Konetyypin huippunopeus oli 515 km/h[2] ja toimintamatkan maksimi 2 800 kilometriä, mikä ehkä juuri ja juuri riitti tekemään konetyypistä strategisen.[3]

BMW:n 801ML-tähtimoottoreissa oli 1 580 hevosvoimaa. Konetyypin suurin pommikuorma oli peräti 4 000 kg.[2] Joitakin koneita käytettiin myös yöhävittäjinä, jolloin eturungossa oli joko 15 mm taikka 20 mm MG FF -tykki. Muu puolustusaseistus käsitti 13 mm ja 7,92 mm konekiväärejä eri ampumoissa. Konetyypin tyhjäpaino oli 10 535 kg ja suurin lentoonlähtöpaino 16 465 kg.[3]

Konetyypin merkittävimpiä taistelutapahtumia oli taistelulaiva Roman upotus. Se tapahtui pian sen jälkeen, kun Italia oli antautunut liittoutuneille.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chant, Chris: II Maailmansodan lentokoneet, Karisto, 2008, Hämeenlinna (suom. Petri Kortesuo) Alkuteos: Amber Books, 1999 ISBN 978-951-23-5025-4
  • Mondey, David: Axis Aircraft of World War II, The warplanes of Germany, Italy and Japan during World War II, 2002 (ensipainos 1984, London, England, englanniksi) ISBN 0-7858-1363-2 (englanniksi, s. 48-51)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Chant, 2002: s. 107
  2. a b Tieteen kuvalehti Historia 2/2014, s.7
  3. a b c Chant, 2002: s. 109