MG FF

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
MG FF

MG FF oli Saksan ilmavoimien, Luftwaffen, lentokoneiden toinen pääase MG 17:n ohella toisen maailmansodan alkuvuosina. Asetta käytettiin lentokonetyypeissä sodan loppuun asti MG 151:n rinnalla erilaisina asennuksina. Toinen huomattava käyttäjä oli keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimat nimillä Tyyppi 99-1 ja 99-2[1]

Tausta ja kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reinhold Becker suunnitteli ensimmäisen maailmansodan aikana 20×70 mm:n RB -patruunaa käyttävän massasulkuisen tykin, jossa lukon toiminta perustui rekyyliin ja jouseen. Aseessa iskuri laukaisi nallin hieman ennen lukon sulkeutumista patruunan syttyessä lukon ollessa kiinni.[1]

Rauhansopimus rajoitti aseiden kehittämistä, ja ehtojen kiertämiseksi Becker-tykin suunnitelmat myytiin Sveitsiin SEMAG-suunnittelutoimistolle, jolta ne osti Oerlikon. Patruunaksi tuli 20×72 RB, jonka keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimat otti käyttöön 99-1-tykissä. Aseesta kehitettiin erilaisia versioita, joista 20×101-patruunaa käyttävän otti käyttöön keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimat nimellä Tyyppi 99-2. Berliiniläinen Ikaria Werke muunsi tykin käyttämään 20×80-patruunaa, ja tämä versio oli Luftwaffen käyttämä ase.[1] Tykin nimeksi vakiintui MG FF (Flügelfest, "siipiasennus") jota käytettiin varsinaisesta asennustavasta riippumatta.

Käyttötavat, ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykki oli lipas- tai rumpysyöttöinen. Käytössä olivat 15 ammuksen tankolipas, 45, 60, sekä Fw 190 A-5:ssa 90:n patruunan rumpu. Ase laukaistiin sähköisesti. Ikaria/Veltenin vuonna 1941 suunnittelemaa vyösyöttöä ei otettu käyttöön, koska ase oli korvautumassa MG 151 -tykillä. MG FF:llä oli ongelmana rummun pienen kapasiteetin lisäksi matala lähtönopeus, 575–585 m/s sekä tulinopeus 520 laukausta minuutissa. Lisäksi sitä ei voinut käyttää synkronoituna ampumaan potkurikehän läpi. Muihin saman kaliiperin tykkeihin verrattuna se oli kuitenkin kevyt, 26,3 kg.

MG FF tuli käyttöön Messerschmitt Bf 109E-3 -hävittäjässä, jossa sitä käytettiin siipiin asennettuna ampuen potkurikehän ulkopuolelta. Sitä kokeiltiin asennettuna sylinteriryhmien väliin ampumaan potkurinavan läpi, mutta sijoituksen aiheuttama korkea lämpötila heikensi luotettavuutta.

MG FF modifioitiin 1940 ampumaan ohennettuseinämäistä Minengeschoß-ammusta, joka sisälsi 18,6 g PETN-räjähdysainetta. Tämä aseen nimeksi tuli MG FF/M. Ammuksen kevyemmän painon vuoksi latausmekanismi oli suunniteltava uudelleen, koska massasulun jousen jäykkyyden on vastattava patruunan rekyyliä.[1]

Ammuksen lähtönopeus nousi 700 m/s ja tulinopeus nousi 540 laukaukseen minuutissa.

MG FF/M tuli käyttöön ensimmäisenä Bf 109 E-4 ja Bf 110 C-4 -hävittäjissä kesällä 1940. Raskaasti aseistetuissa Fw 190 -hävittäjissä käytettiin tyypillisesti sisempänä MG 151 -tykkiä ja ulompana siivissä MG FF/M -tykkiä, joista MG FF/M voitiin jättää pois painon säästämiseksi. Keveytensä ja pienehkön kokonsa ansiosta tykki soveltui hyvin Schräge Musik- asennukseen sekä käsikäyttöiseksi puolustusaseeksi. Tykki oli luotettava, mutta Me 109 - hävittäjissä raportoitiin aseen jäätymisestä Marraskuussa 1940.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Williams, Anthony G.: Rapid Fire, s. 36, 65-66, 162. Airlife publishing, 2003. ISBN 1 84037 435 7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Williams - Rapid Fire s.66