Doris (Kreikka)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Doris ja muut keskisen Kreikan antiikin aikaiset alueet kartalla.

Doris (m.kreik. Δωρίς, Dōris), aiemmin Dryopis (Δρυοπίς, myös Dryopia, Δρυοπία), oli antiikin Kreikan maakunta. Se sijaitsi Keski-Kreikassa Fokiin pohjoispuolella ja Aitolian itäpuolella.[1]

Dorista pidettiin antiikin aikana doorilaisten alkuperäisenä kotiseutuna. Alueen asukkaista käytettiin etnonyymiä Dōrieus (Δωριεύς), monikossa Dōries (Δωριῆς) tai Dōrieis (Δωριεῖς), latinaksi Dores ja Dorienses.[1]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doris oli suhteellisen pienikokoinen vuoristoinen alue, jota rajasivat lännessä Aitolia, pohjoisessa Thessalian eteäosa, idässä Fokis ja etelässä Ozolian Lokris. Se käsitti suunnilleen Oita- ja Parnassos-vuorten välisen alueen, joka oli Kefissos-joen (nyk. Kifisós) sivuhaaran Pindos-joen (nyk. Apostoliá) laaksoa. Laakson leveys oli noin 30 stadioninmittaa eli noin 5,5 kilometriä.[1]

Polikset ja muut kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doriin polikset eli kaupunkivaltiot olivat:[2]

Kaupungit muodostivat Doriin tetrapoliin eli neljän kaupungin liiton. Tetrapoliin lisäksi dorislaiset levittäytyivät laajemmallekin alueelle Oita-vuoren ympärillä kohti rannikkoa. Muiksi Doriin kaupungeiksi mainitaan Amfanai, Dryope, Skarfeia (Karfaia) ja Lilaia (Lilaion). Amfanai luetaan kuitenkin yleensä Thessaliaan, Skarfeia itäiseen Lokriiseen ja Lilaia Fokiiseen. Livius sijoitti Doriiseen myös fokislaiset Drymoksen (Drymaia) ja Teithronionin.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doriin alkuperäiseksi nimeksi mainitaan Dryopis, jonka se oli saanut aluetta aiemmin asuttaneesta dryopien heimosta. Kreikkalaisen mytologian mukaan Herakles ja malislaiset ajoivat dryopit pois alueelta. Myöhemmän nimensä alue sai doorilaisista, jotka siirtyivät sieltä Peloponnesokselle. Tämän tunnetaan niin kutsuttuna doorilaisvalloituksena. Siksi seutua pidettiin doorilaisen heimon emämaana.[1][3][4]

Dorislaiset tai doorilaiset saivat mytologiassa nimensä Doroksesta, joka oli Hellenin poika. Erään perinteen mukaan Doros asettui heimoineen jossakin vaiheessa Doriina tunnetulle alueelle, mutta toisten näkemysten mukaan heimo olisi asunut jo varhaisina aikoina paljon laajemmalla alueella. Herodotoksen mukaan doorilaiset olisivat asuneet Deukalionin aikaan Fthiotiin alueella ja Doroksen aikana Histiaiotiin alueella Ossa- ja Olympos-vuorten juurella. Kadmoslaisten karkotettua doorilaiset Histiaiotiista nämä siirtyivät Pindos-vuoriston alueelle ja sieltä Dryopiin alueelle. Sieltä nämä siirtyivät lopulta Peoponnesokselle, jossa saivan nimen doorilaiset. Tässä Herodotos kertoo tiedossaan olleesta kreikkalaisesta perinteestä, mutta sen historiallisesta todenmukaisuudesta ei ole tietoa.[1][5]

Apollodoros kuvaa doorilaisten varhaiseksi alueeksi Doriin sijasta koko Korintinlahden pohjoispuolen, mukaan lukien Aitolia, Fokis ja Ozolian Lokris, mikä saattaa kuvata todellisuutta paremmin kuin Herodotoksen kuvaus. On pidetty epätodennäköisenä muun muassa sitä, että niin pienen alueen kuin Doriin väestö olisi voinut vallata suuren osan Peloponnesoksesta.[1]

Lukuun ottamatta doorilaisten varhaisvaiheita varsinaisen Doriin historia on melko merkityksetön ja tunnetaan suhteellisen huonosti. 400-luvun eaa. alkupuolen persialaissodissa alue antautui persialaisille, ja seurauksena sen kaupungit säästyivät. Koska Dorista pidettiin doorilaisten emämaana, Sparta lähetti usein apua, jos alue joutui fokislaisten tai muiden naapuriensa hyökkäyksen kohteeksi. Alue kärsi paljon Fokiin, Aitolian ja Makedonian käymistä sodista, ja Strabon hämmästeli, että alueesta oli enää mitään jäljellä hänen aikanaan. Vielä Plinius mainitsee alueen kaupunkeja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Smith, William: ”Doris”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  2. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  3. Herodotos: Historiateos 1.56, 8.31, 8.43.
  4. Thukydides: Peloponnesolaissota 1.107, 3.92.
  5. Herodotos: Historiateos 1.56.