Donald Sankey Farner

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Donald Sankey Farner (2. toukokuuta 1915 Waumandee, Wisconsin18. toukokuuta 1988) oli yhdysvaltalainen lintutieteilijä.

Farner valmistui Hamlinen yliopistosta 1937, ja väitteli filosofian tohtoriksi Wisconsinin yliopistosta 1941. Toimittuaan kaksi vuotta opettajana Wisconsinin yliopistossa Farner liittyi Yhdysvaltain merivoimien lääkintäjoukkoihin ja palveli toisessa maailmansodassa 1943–1945, yleten reservissä kapteeniksi. Sodan jälkeen hän toimi pari vuotta Kansasin yliopiston eläintieteen apulaisprofessorina, jonka jälkeen hänet vuonna 1947 nimitettiin Washingtonin valtionyliopiston ylimääräiseksi eläintieteen professoriksi. Hänet vihittiin eläinfysiologian professoriksi 1952, ja tässä virassa hän työskenteli Washingtonissa vuoteen 1965 asti, jolloin hänet nimitettiin eläintieteen laitoksen johtajaksi. Hän jäi eläkkeelle 1985.

Farner kirjoitti, tai osallistui 260 tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen. Hänen väitöstyönsä käsitteli kananpoikien ruoansulatusjärjestelmää. Sotapalveluksen aikana hän perehtyi tauteja levittäviin niveljalkaisiin, kuten sääskiin ja täihin, ja niiden taksonomiaan, ja kirjoitti aiheesta noin 15 artikkelia. 1952 hän julkaisi tutkielman Crater Laken kansallispuiston linnuista, The Birds of Crater Lake. Samoihin aikoihin hän tutki rengastusaineistojen valossa lintujen sukulaisuussuhteita ja paikkauskollisuutta. Vuonna 1950 hän julkaisi Condorissa artikkelin The annual stimulus for migration, missä hän tutki valon vaikutusta lintujen muuttokäyttäytymiseen. Farner koulutti suuren määrän biologeja, jotka muodostivat tiiviin tutkijayhteisön.

Farner vieraili useasti ulkomaisissa tutkimuslaitoksissa, muun muassa Uudessa-Seelannissa, Australiassa ja Saksassa. Hän toimi aktiivisesti useissa järjestöissä, muun muassa International Union of Biological Sciences-liiton puheenjohtajana, Berliinin Kansainvälisen lintutieteen kongressin puheenjohtajana 1978, ja American Ornithologists' Unionin puheenjohtajana 1973–1975. Farner oli myös Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen kunniajäsen.

Farnerin puoliso oli Dorothy S. Copps, ja heille syntyi kaksi lasta, tytär Carla (1942) ja poika Donald (1943).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]