Detlef Michel

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Detlef Michel, 1986
Detlef Michel, 1986
Maa:  Itä-Saksa
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Helsinki 1983 keihäänheitto
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Stuttgart 1986 keihäänheitto
Pronssia Pronssia Ateena 1982 keihäänheitto

Detlef Michel (s. 13. lokakuuta 1955 Berliini) on entinen saksalainen keihäänheittäjä, joka aktiiviaikoinaan edusti kansainvälisellä tasolla Saksan demokraattista tasavaltaa.[1] Hän oli ensimmäinen keihäänheiton maailmanmestari.

188-senttinen ja 95-kiloinen Detlef Michel sijoittui 1978 EM-kisoissa Prahassa neljänneksi, ja neljä vuotta myöhemmin 1982 Ateenassa pronssille 20-vuotiaan maanmiehen Uwe Hohnin viedessä voiton[2]. Vuonna 1981 Michel voitti sekä Euroopan että maailmancupin.

1983 Helsingin MM-kisoja edeltävinä aikoina miesten keihäänheiton suurin ennakkosuosikki oli yhdysvaltalainen, samana vuonna maailmanennätyksen heittänyt Tom Petranoff. Aikaisemmin Michel ja Petranoff olivat kohdanneet kaksi kertaa voittojen ollessa 1-1. Vuonna 1982 Karl-Marx-Stadtissa käydyssä DDR-Yhdysvallat maaottelussa oli Michel heittänyt pitemmälle, kun taas ennen MM-kisoja pidetyssä maaottelussa Los Angelesissa oli Petranoff voittanut.

Michel heitti MM-kisavuonna 1983 kesäkuussa 96,72 metriä kantaneen heiton, mikä sivusi Unkarin Ferenc Paragin Euroopan ennätystä. Samassa kilpailussa hän heitti viisi kertaa yli 90 metriä (96,72 - 94,42 - 92,58 - 92,54 - 90,30). Tätä ennen hän oli kymmenen päivän aikana heittänyt kahdeksantoista kertaa yli yhdeksänkymmenen metrin. Helsingin MM-kisojen miesten keihäänheittoon osallistui vain 18 kilpailijaa. Karsinnassa paras oli Michel yli 90 metriä kantaneella heitollaan. Sateisessa säässä käydyssä loppukilpailussa Michel oli täysin ylivoimainen. Hän sai aikaan neljä onnistunutta heittoa: 88,96, 89,48 ja 86,70, joista hän kaikilla olisi voittanut Petranoffin, jonka paras heitto kantoi 85,60 ja riitti hopeasijaan.

1984 Los Angelesin olympialaisiin ei Michel osallistunut itäblokin maiden boikotin takia. 1980 Moskovassa oli tie katkennut karsintoihin, ja niin kävi myös 1988 Soulissa.[1]

1986 EM-kisoissa Stuttgartissa Michel saavutti hopeaa tuloksella 81,90. Voiton vei tuolloin Saksan liittotasavallan Klaus Tafelmeier.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Detlef Michel.