David Browne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Browne
Henkilötiedot
Koko nimi David Eric Browne
Syntymäaika 27. joulukuuta 1995 (ikä 28)
Syntymäpaikka Port Moresby, Papua-Uusi-Guinea
Pelipaikka hyökkääjä
Pituus 175 cm
Junioriseurat
2010–2011 Port Moresby School of Excellence FC
Seurat
Vuodet Seura O (M)
2012 Central United ? (?)
2012–2015 Auckland City 33 (10)
2015–2016 PEC Zwolle 0 (0)
2016–2018 Groningen 0 (0)
2016–2018 Groningen U21 50 (10)
2018–2020 Auckland City 21 (7)
2020–2022 HJK 59 (8)
2020 Klubi 04 1 (0)
Maajoukkue
2011 Papua-Uusi-Guinea U17 4 (1)
2017 Papua-Uusi-Guinea 3 (0)

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat, päivitetty 28. syyskuuta 2023.
Maajoukkueuran tilastot päivitetty 28. syyskuuta 2023.

David Eric Browne (s. 27. joulukuuta 1995 Port Moresby) on papuauusiguinealainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän edusti viimeksi Veikkausliigassa pelaavaa HJK:ta.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papua-Uusi-Guinean pääkaupungissa Port Moresbyssä syntyneen Brownen isä oli kotoisin Englannista.[2] Browne edusti nuorena useiden eri koulujen joukkeita.[1] Vuonna 2011 Browne sai jalkapallon kautta stipendin uusiseelantilaiseen St. Peters Collegeen. Uudessa-Seelannissa Browne pelasi ensimmäiset aikuisten ottelunsa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Central Unitedin riveissä.[3] Seuraavat kolme kautta Browne pelasi Uuden-Seelannin pääsarjassa, Auckland Cityn joukkueessa, jossa hän pääsi juhlimaan kahta Uuden-Seelannin mestaruutta, yhtä Uuden-Seelannin supercupin mestaruutta ja kolmea Oseanian mestareiden liigan mestaruutta. Browne oli mukana myös voittamassa pronssia FIFA:n seurajoukkueiden MM-kilpailuista 2014, kun Auckland City kaatoi pronssiottelussa meksikolaisen Cruz Azulin.[3]

Kesällä 2015 Brownesta tuli ensimmäinen papuauusiguinealainen ammattilaispelaaja Euroopan kentillä, kun hän siirtyi PEC Zwollen organisaatioon. PEC Zwollessa Browne sai kuitenkin tililleen otteluita ainoastaan seuran alle 21-vuotiaiden joukkueessa. Kesällä 2016 Browne siirtyi Groningeniin, mutta ei onnistunut kahden kauden aikana murtautumaan edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon.[3] Hän palasi kesällä 2018 Auckland Cityyn.

Talvella 2020 Browne allekirjoitti testijakson päätteeksi 1+2 -vuotisen sopimuksen HJK:n kanssa. HJK:ssa hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan 14 ottelua Veikkausliigassa, onnistuen kahdesti maalinteossa. HJK voitti kaudella Veikkausliigan mestaruuden sekä Suomen cupin. Seuravaalla kaudella 2021 Browne nousi HJK:ssa vakituiseksi avauskokoonpanon pelaajaksi, viimeistellen 23 liigaottelussa neljä osumaa.[3][1] Browne pelasi myös neljässä HJK:n Konferenssiliigan lohkovaiheen ottelussa.[1] HJK juhli jälleen kauden pääteeksi Veikkausliigan mestaruutta.

Kaudella 2022 Browne jatkoi HJK:n luottopelaajana. HJK juhli kauden päätteeksi jälleen Veikkausliigan mestaruutta, Brownen tehtyä voittomaalin mestaruuden ratkaisseessa ottelussa Hakaa vastaan.[4] Browne oli myös vireessä Euroopan kentillä, kun hän teki voittomaalin HJK:n Eurooppa-liigan lohkovaihepaikan ratkaisseen otteluparin ensimmäisessä osassa Silkeborgia vastaan. Eurooppa-liigan lohkovaiheessa Browne pelasi jokaisessa HJK:n ottelussa. Kotiottelussa AS Romaa vastaan Browne laukoi upean tasoitusmaalin, joka kuitenkin hylättiin edellisessä tilanteessa tapahtuneen rikkeen vuoksi.[5] Kauden päätteeksi Brownen sopimus HJK:n kanssa päättyi ja hän jätti seuran.

Maajoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Browne on pelannut kolme maaottelua Papua-Uuden-Guinean maajoukkueessa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e David Browne Transfermarkt-sivustolla transfermarkt.com.
  2. David Browne on Papua-Uusi-Guinean urheilusankari – näin hän päätyi Tyynenmeren saarelta Helsinkiin Ilta-Sanomat. 21.8.2022. Viitattu 28.9.2023.
  3. a b c d David Browne HJK Helsinki. Viitattu 28.9.2023.
  4. Pekka Mäntylä: Se on siinä! HJK on jälleen kerran Suomen mestari HJK Helsinki. 9.10.2022. Viitattu 28.9.2023.
  5. HJK:n ja Brownen häikäisevä tasoitusmaali hylättiin mitättömän rikkeen takia – Roman voitosta jäi skandaalin maku Yle Urheilu. 27.10.2022. Viitattu 28.9.2023.