César Cui

César Cui

Ilja Repin: César Cui, 1890, Tretjakovin galleria

César Cui (ven. Це́зарь Анто́нович Кюи́, Tsezar Antonovitš Kjui, 18. tammikuuta (J: 6. tammikuuta) 1835 Vilna, Venäjän keisarikunta – 13. maaliskuuta 1918 Pietari, Venäjän neuvostotasavalta) oli venäläinen säveltäjä ja musiikkikriitikko. Hän kuului Mili Balakirevin johtamaan kansallismieliseen Viiden ryhmään.

Cui oli syntyperältään ranskalais-liettualainen. Hän syntyi Vilnassa, nykyisessä Liettuan pääkaupungissa, sai lapsena opetusta musiikissa ja aloitti sotilasuran Pietarissa. Hänestä tuli linnoitusten asiantuntija. Vuonna 1857 Cui tapasi Balakirevin ja alkoi vakavammin kirjoittaa ja arvostella musiikkia vapaa-ajallaan. Cui osoittautuikin hyvin tuotteliaaksi säveltäjäksi: lukuisten piano- ja kamarimusiikkiteosten lisäksi hän sävelsi viisitoista oopperaa, useita kuoro- ja orkesteriteoksia sekä satoja lauluja.

Musiikki

Cuin oopperoista ensimmäisenä esitettiin julkisesti William Ratcliff, joka perustuu Heinrich Heinen tragediaan. Tämä tapahtui vuonna 1869, mutta teos ei saanut kovin hyvää vastaanottoa osaksi Cuin oman kritiikin purevuuden vuoksi. Jean Richepinin näytelmään perustuvat Le Flibustier ensiesitettiin Pariisin Opera-Comiquessa vuonna 1894, mutta jäi vallalla olleen Wagner-huuman jalkoihin. Cuin menestyksekkäämpiä näyttämöteoksia olivat yksinäytöksinen ooppera Mandariinipoika, kolminäytöksinen Aleksandr Puškinin tekstiin perustuva Kaukasuksen vanki sekä Mademoiselle Fifi (1903), jossa esikuvana oli Guy de Maupassantin novelli.

Cuin teokset eivät ole yhtä kansallishenkisiä kuin muiden Viiden ryhmän jäsenten. Puškinia lukuun ottamatta hänen oopperansa eivät ole venäläisperäisiä, lauluista ja kuoroteoksista sen sijaan useampi. Hänen sävellystyyliään on verrattu enemmänkin ranskalaisiin säveltäjiin ja Robert Schumanniin kuin venäläisiin aikalaisiinsa.

Cuin sävellyksessä pianopreludi op. 64 nro 2 e-molli on kuultu yhtäläisyyksiä Fredin säveltämään kappaleeseen "Katson sineen taivaan", jonka Katri Helena lauloi Jerusalemin Eurovision laulukilpailuissa 1979.

Kirjoitukset

Cuin asema Venäjän armeijassa pakotti hänet julkaisemaan ensimmäiset kriitikonuransa artikkelit salanimellä. Salanimi koostui kolmesta asteriskista (***), mutta Pietarin musiikkipiireissä oli yleisesti tiedossa, kuka oli tekstien takana. Cui peräänkuulutti musiikissa omaperäisyyttä. Hänen sarkastinen tyylinsä sekä Beethovenia varhaisemman musiikin syrjintä antoivat hänelle lisänimen "musiikkinihilisti".

Cui kirjoitti miltei 800 artikkelia useisiin Venäjän ja Euroopan lehtiin vuosien 1864 ja 1918 välisenä aikana. Näistä huomattava osa (noin 300) käsitteli oopperoita. Myöhemmällä iällään Cui kääntyi uusia ”modernisteja”, kuten Richard Straussia, vastaan, ja hänen viimeiset julkaistut artikkelinsa olivat säälimättömiä parodioita (esimerkiksi Гимн футуризму (”Hymni futurismille”) ja Краткая инструкция, как, не будучи музыкантом, сделаться гениальным модерн-композитором (”Lyhyt ohje kuinka tulla nerokkaaksi moderniksi säveltäjäksi olematta muusikko”). Varsinaisen ammattinsa nimissä Cui julkaisi myös useita linnoituksia käsitteleviä kirjoja ja artikkeleita.

Teoksia

César Cui ja Bolšoi-teatterin taiteilijoita, 1902

• Orkesterimusiikki
  • Orkesterisarja nro 1 op.20 ”Suite miniature” (1882)
  • Orkesterisarja nro 2 E-duuri op.38 (1887)
  • Orkesterisarja nro 3 g-molli op.43 ”In modo populari” (1890)
  • Orkesterisarja nro 4 op.40 ”A Argenteau” (1887)
  • Suite concertante op.25 viululle ja orkesterille (1884)

• Oopperoita:
  • Kaukasuksen vanki (1857/58)
  • Mandariinipoika (1859)
  • William Ratcliff (1861-68)
  • Angelo (1871-75)
  • Le Flibustier (1888/89)
  • Mateo Falcone (1906/07)

• Kamarimusiikkia:
  • Jousikvartetto nro 1 c-molli op.45 (1890)
  • Jousikvartetto nro 2 D-duuri op.68 (1907)
  • Jousikvartetto nro 3 Es-duuri op.91 (1913)
  • Viulusonaatti D-duuri op.84 (vor 1870)

Aiheesta muualla

• César Cui International Music Score Library Project (englanniksi)