Craig Venter

John Craig Venter (14. helmikuuta 1946 Salt Lake City, Utah – 29. huhtikuuta 2026 San Diego, Kalifornia[1]) oli yhdysvaltalainen biologi, geneetikko ja liikemies.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Värväydyttyään Yhdysvaltain laivastoon ja suoritettuaan asevelvollisuutensa Vietnamin sodassa Venter aloitti akateemisen uransa Kalifornian College of San Mateossa. Palattuaan sodasta Venter valmistui biokemian kandidaatiksi 1972. Vuonna 1975 hän valmistui fysio- ja farmakologian tohtoriksi San Diegon University of Californiassa. Työskenneltyään professorina Buffalon State University of New Yorkissa hän siirtyi vuonna 1984 National Institutes of Healthiin. 1990-luvulla hänestä tuli maailmankuulu, kun hän kiihdytti ihmisen geenikartoituksen uuteen vaiheeseen.
Saavutuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venterin ensimmäinen yhtiö oli Celera Genomics. Vuonna 1992 hän perusti The Institute for Genomic Research (TIGR) -yhtiön, jonka hallituksen puheenjohtajana hän myös toimi. Hän oli myös J. Craig Venter -instituutin puheenjohtaja.[2]
Kesäkuussa 2005 Venter perusti Synthetic Genomics -yhtiön, jonka päämääränä on rakentaa eliö, jossa on mahdollisimman vähän geenejä. Venterin ryhmä olikin lähellä tavoitetta, Synthetic Genomics siirsi Mycoplasma genitalium -bakteerista pois 101 geeniä sen 482 geenistä. Bakteeri pysyi silti elossa ja kopioitui.[3]
Vuonna 2007 Venter pääsi Time-lehden ”Maailman vaikutusvaltaisimmat ihmiset” -listalle.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Wade, Nicholas: J. Craig Venter, Scientist Who Decoded the Human Genome, Dies at 79 (Maksullinen artikkeli.) The New York Times. 30.4.2026. Viitattu 30.4.2026. (englanniksi)
- ↑ The Board of Directors J. Craig Venter Institute. Viitattu 18. kesäkuuta 2007.[vanhentunut linkki]
- ↑ Timo Paukku: Geneetikko hakee patenttia tekoelämälle 18. kesäkuuta 2007. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 22.8.2007. Viitattu 18. kesäkuuta 2007.