Coulibaly Kani Diabaté

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Coulibaly Kani Diabaté (s. 1. elokuuta 1952 Kayes[1]) on malilainen sotilaslääkäri ja kenraali.

Kani Diabaté syntyi työnjohtajan perheeseen. Hän valmistui ylioppilaaksi Bamakon tyttölyseosta vuonna 1973. Diabaté opiskeli sotilaslääketiedettä Bamakon lääketieteellisessä korkeakoulussa vuosina 1973–1979 ja sai samaan aikaan sotilaskoulutuksen. Diabaté ja Fanta Konipo olivat Malin ensimmäiset naissotilaat.[1]

Diabaté työskenteli lääkärinä Bamakon varuskunnissa ja opiskeli hammaslääkäriksi Pariisissa vuosina 1980–1983. Hän työskenteli armeijan hammaslääkärinä Bamakossa ja opiskeli vuoden ajan Koulikoron sotakoulussa. Diabatén aviomies Sina Coulibaly nimitettiin vuonna 1989 suurlähettilääksi Algeriin, jonka sotilassairaalassa Diabaté suoritti vuonna 1993 hammaskirurgian tutkinnon.[1]

Diabaté toimi vuodesta 1995 lähtien puolustusministeriön naisasiavaltuutettuna ja siirtyi vuonna 2000 puolustusvoimien edustajaksi nais-, lapsi- ja perheministeriöön. Diabaté johti armeijan sukupuolivalistuskampanjoita ja osallistui myös kansainväliseen toimintaan.[2] Vuosina 2012–2017 hän johti pien- ja kevytaseiden leviämisen torjuntaryhmää sekä toimi Länsi-Afrikan talousyhteisön rauhanturvaajien neuvonantajana[3].

Diabaté ylennettiin prikaatikenraaliksi ensimmäisten malilaisten naisten joukossa vuonna 2010[4]. Hän on kansallisuudeltaan mandinka ja uskonnoltaan muslimi. Diabatélla on neljä lasta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Ba Konaré, Adame: Dictionnaire des femmes célèbres du Mali, s. 214–215. Bamako: Jamana, 1993.
  2. Biographie: Qui est Kani Diabaté Maliactu. Arkistoitu 15.12.2019. Viitattu 15.12.2019.
  3. Général Kani Diabaté : Coup de projecteur sur la marraine du Mois de solidarité Malijet. Arkistoitu 15.12.2019. Viitattu 15.12.2019.
  4. Général de Brigade Kani Diabaté: Son parcours, un cas d’école pour la jeune génération! Malijet. Viitattu 15.12.2019.