Sotilaslääkäri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sotilaslääkäri potilaan kanssa.

Sotilaslääkäri on puolustusvoimissa palveleva erikoisupseeri. Suomessa sotilaslääkärit saavat lääkärikoulutuksensa samoissa siviiliyliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa kuin esimerkiksi terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärit. Nimitys sotilaslääkäri tarkoittaa, että lääkäri työskentelee erikoisupseerin virassa.

Sotilaslääkärillä tulee olla reservin upseerin tai reservin aliupseerin koulutus.[1] Sotilaslääketieteen erityispätevyyden suorittanut lääkäri hallitsee sekä normaali- että poikkeusolojen sotilaslääketieteen piirteet. Hän tuntee kenttälääkintäjoukkojen organisaatiorakenteen ja toimintaperiaatteen. Koulutusohjelma on tarkoitettu sotilaslääkärin virassa toimiville, mutta myös muila on mahdollisuus se suorittaa kunhan taustakoulutusvaatimukset täyttyvät ja käytännön palvelu on suoritettu. Koulutukseen kuuluu myös kirjallinen kuulustelu. Koulutuksen järjestää Suomen Lääkintäupseeriliitto ry yhteistyössä Puolustusvoimien Sotilaslääketieteen keskuksen kanssa. Erityispätevyyden myöntää Suomen Lääkäriliitto Lääkintäupseeriliitto ry:n erityispätevyystoimikunnan esityksestä niille, jotka täyttävät erityispätevyyden vaatimukset.[2]

Sotilaslääkärin tehtäviin kuuluu mm. varusmiesten ja palkatun henkilökunnan terveyden -ja sairaanhoito.[3] Lisäksi sotilaslääkäri osallistuu usein sotaharjoituksiin ja maastoharjoituksiin ja vastaa niiden lääkinnällisestä valmiudesta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Terveydenhuolto ja sosiaaliala Puolustusvoimat. Viitattu 6.1.2024.
  2. Sotilaslääketiede laakariliitto.fi. Viitattu 9.1.2024.
  3. Ollikainen, Hannu: Sotilaslääkäri on moniottelija töissä ja siviilissä Potilaanlääkärilehti.fi. 24.1.2019. Viitattu 6.1.2024.
  4. N. L. Y. Toimisto: Lääkärinä Puolustusvoimissa NLY. 30.4.2018. Viitattu 6.1.2024.
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.