Christian Picciolini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Christian Picciolini

Christian Picciolini (s. 1973 Chicago[1]) on yhdysvaltalainen kirjailija ja kansalaisaktivisti. Hän on entinen uusnatsi, josta sittemmin tuli ääriliikkeiden vastustaja.[2][3] Hänet värvättiin skinheadiksi alaikäisenä vuonna 1987, ja hän jätti liikkeen vuonna 1995.[2]

Varhaiset vaiheet ja toiminta uusnatsiliikkeessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Picciolini syntyi italialaisten maahanmuuttajien lapseksi ja varttui Blue Islandissa.[3] Hän tutustui skinheadeihin sanojensa mukaan 13–14-vuotiaana eivätkä nämä hänen mukaansa vaikuttaneet jengiläisiltä vaan lähiön suojelijoilta.[4] Tutustuminen tapahtui Chicagon alueen skinheadien perustajan, Yhdysvaltain ensimmäiseksi uusnatsiskinheadiksi väitetyn Clark Martellin sattumanvaraisen kohtaamisen kautta. Picciolini oli polttamassa kannabista, mutta Martell kehotti häntä lopettamaan. Hän päätyi tämän myötä kokemaan skinheadit etujensa turvaajiksi ja kasvattajahahmoiksi.[3][4] Chicago Area Skinheads oli kuitenkin väkivaltaa harjoittava jengi.[5] Vanhempia jäseniä päätyi vankiloihin ja muutti pois.[4] Osa heistä kuoli väkivaltaisesti.[5] Picciolinista tulikin jo 15-vuotiaan skinheadryhmän johtaja. Hän varastoi useiden vuosien aikana aseita, osallistui Ku Klux Klanin tapahtumiin ja syyllistyi väkivallantekoihin.[3] Picciolini perusti yhtyeet White American Youth ja Final Solution. Hän toimi päälaulajana ja esiintyi ensimmäisessä yhdysvaltalaisen skinheadien white power -yhtyeen Euroopassa pitämässä konsertissa. Konsertti pidettiin Berliinissä vuonna 1993.[3][4] Laulut käsittelivät työttömyyttä ja mustien tekemiä rikoksia.[2] Vaikutteita Picciolini sai sanojensa mukaan erityisesti Skrewdriverilta.[4]

Picciolini ei sanojensa mukaan skinheadiksi ryhtyessään ymmärtänyt politiikkaa tai välittänyt siitä. Hänen kiinnostustaan uusnatsiliikkeeseen lisäsi sen tekemä musiikki.[3] Picciolinin mukaan myös hänen saavuttamansa valta-asema lisäsi hänen sitoutumistaan uusnatsiliikkeen uskomuksiin.[4] Hänen mukaansa uskoon valkoisten paremmuudesta perustunut[4] ideologia ei tuntunut täysin osuvalta, mutta tarjosi mustia syyllistämällä helpomman ratkaisun kuin työttömyyden ja jengiväkivallan kaltaisten ongelmien ymmärtäminen. Picciolini uskoi rotusodan olevan tulossa ja pyrki värväämään lapsia uusnatsiliikkeeseen. Hän uskoi juutalaisten ohjailevan median ja pankkien toimintaa.[3] Picciolinin mukaan hänen skinheadryhmänsä käytti enemmän aikaa propagandan tekemiseen kuin väkivaltaan.[4] Konflikteja syntyi kun myös antirasistinen skinheadtoiminta kasvoi.[3]

Lähtö uusnatsiliikkeestä ja myöhemmät vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Picciolinin nuorempi veli kuoli väkivallan uhrina. Picciolini meni naimisiin ja sai lapsia. Hän halusi pitää perheensä erillään äärioikeistotoiminnasta. Liikkeestä irtautumisprosessin aikana hänen vaimonsa kuitenkin jätti hänet ja otti lapset mukaansa. Picciolini menetti myös ystäviään ja työnsä.[3] Vuonna 1994 hän avasi vanhemmilta lainaamillaan rahoilla Chaos Records -nimisen levykaupan Alsipiin. Kauppa myi aluksi enimmäkseen white power -levyjä tiskin takaa.[4][3] Asiakkaina kuitenkin kävi myös muun muassa mustia, homoja ja juutalaisia, joiden kanssa Picciolini alkoi keskustella musiikista. Hän löysi paljon yhteistä näihin vähemmistöihin kuuluneiden kanssa eikä katsonut voivansa pitää vihamielistä asennoitumista oikeutettuna.[3] Picciolini oli alkanut myös pitää skinheadeja rikkinäisistä kodeista tulleiden alkoholiongelmaisena joukkona, joka suurimman osan konserttien kestosta keskittyi tappelemiseen. Picciolini päättikin pitää politiikan liiketoiminnan ulkopuolella.[4]

Picciolini julkaisi kokemuksistaan kirjan Romantic Violence: Memoirs of an American Sinhead.[3] Hän on toiminut julkisena puhujana positiivisen muutoksen edistämisen toivossa ja osallistunut Summit Against Violent Extremism -tapahtumiin.[3] Picciolini oli myös mukana perustamassa Life After Hate -järjestöä, jossa entiset ekstremistit eri ääriliikkeistä työskentelevät väkivaltaa vastaan.[2][3] Hän on pitänyt white power -liikkeen voimakkaana työkaluna musiikkia, koska hänen mukaansa musiikki yleisestikin ottaen on yksi parhaista tavoista vaikuttaa lapsiin.[3] Picciolinin mukaan uusnatsien harjoittamasta värväämisestä on tullut helpompaa netin kautta.[2] Hänen mukaansa suurin Yhdysvaltoja kohtaava uhka on maan sisältä kumpuava ekstremistinen toiminta.[3] Picciolini on työskennellyt JBTV-musiikkilähetyksissä.[4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Larry Getlen, How a white supremacist learned to leave hatred behind New York Post 23.12.2017, viitattu 3.8.2024 (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e Dean Reynolds, Former skinhead explains how he was radicalized CBS News 23.6.2015, viitattu 3.8.2024 (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Jamie Ludwig, From White American Youth to Life After Hate: Former Racist Skinhead Vocalist Pens Memoir About His Road to Peace Vice 17.11.2014, viitattu 3.8.2024 (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k Kayla Bensing, Out of his skin The Chicago Reporter 1.7.2010, viitattu 3.8.2024 (englanniksi)
  5. ↑ a b Mandy Segall, Former skinhead: ‘My hate had no basis’ Al Jazeera 1.7.2011, viitattu 3.8.2024 (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Christian_Picciolini&oldid=22549825”