Christian Due

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Christian Due
Henkilötiedot
Syntynyt1805
Trondheim, Norja
Kuollut1893
Trondheim, Norja (todennäköisesti)
Kansalaisuus Norjalainen
Taiteilija
Ala Taidemaalaus

Christian Due (1805 Trondheim, Norja1893 Trondheim (todennäköisesti)) oli norjalainen taidemaalari ja merijalkaväen upseeri.[1]

Vuonna 1834 Due johti Elida-nimisellä laivalla tehtyä maanmittausretkeä Pohjois-Norjan merivesillä. Tunnettu maisemamaalari Knud Baade oli matkalla mukana, ja on todennäköistä, että Duen ja Baaden yhdessä vietettämä aika innosti Dueta perehtymään maalaustaiteen tekemiseen. Vuosien 1833 ja 1842 välisenä aikana Due työskenteli maanmittaajana Pohjois-Norjan rannikoilla. Due piirsi tuolloin luonnoksia, joiden pohjalta hän myöhemmin teki maalauksia. Useat hänen maalauksistaan esittävätkin pohjoisnorjalaisia maisemia. Tällaisia ovat esimerkiksi Duen teokset Scenery from Eastern Finnmark (vuodelta 1859) ja Tromsø Strait (noin vuodelta 1850). Nimestään huolimatta jälkimmäinen teos ei paikallisten asukkaiden mukaan varsinaisesti esitä Tromssasta näkyvää salmea, vaan maiseman alkuperäinen vastine olisi Grøtsundin salmi nähtynä Reinøyan saarelta, joka sijaitsee kauempana pohjoisessa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Art Museum of Northern Norway (Nordnorsk Kunstmuseum), Tromsø: The Permanent Collection, 1st Floor

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anne Aaserud & Caroline Serck-Hanssen: Nordnorske bilder og bildet av Nord-Norge. Tromsø: Nordnorsk Kunstmuseum, 2002. ISBN 82-91834-10-5.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.