Chris Holmes

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chris Holmes esiintymässä Tampereella 3. huhtikuuta 2014.

Chris Holmes (s. 23. kesäkuuta 1958 Glendale, Kalifornia) on yhdysvaltalainen kitaristi ja nyttemmin myös laulaja. Parhaiten hänet tunnettaneen heavy metal -yhtye W.A.S.P.:in soolokitaristina. Hän oli toinen yhtyeen ensimmäisten vuosien avainhenkilöistä Blackie Lawlessin ohella. Kuuluisan mutta mahdollisesti perättömän tarinan mukaan Lawless huomasi Holmesin jättämän ilmoituksen kitaristista Hustler-lehden ”Beaver Hunt” -osiossa.

Ennen W.A.S.P.:iin liittymistä Holmes soitti yhtyeissä Buster Savage, LAX ja Slave.

Holmes oli W.A.S.P:in jäsen vuodesta 1982 alkaen, kunnes erosi vuonna 1990 perustaakseen oman yhtyeensä Psycho Squadin. Holmes kuitenkin liittyi takaisin W.A.S.P.:iin vuonna 1996 ja pysyi sen kitaristina vuoteen 2001 asti, jolloin hän sanoi uransa muusikkona olevan kokonaan lopussa. Melko pian tämän jälkeen Holmes oli kuitenkin mukana joissakin projekteissa, kuten ystävänsä ja W.A.S.P.:in alkuaikojen kokoonpanossa mukana olleen Randy Piperin Animal-yhtyeen kiertueella vuonna 2003.

Marraskuussa 2012 Holmes julkaisi ensimmäisen soololevynsä Nothing to Lose. Holmes laulaa levyn kappaleet itse ja soittaa levyllä kitaraa. Rumpuja levyllä soittaa Motörheadin entinen rumpali Phil Taylor, vaikka hän oli vuoteen 2012 mennessä jo lopettanut aktiiviuransa muusikkona.

Vuonna 2014 Chris Holmes asui muutamien kuukausien ajan Porvoossa vaimonsa Catherine Sarah Holmesin kanssa. Suomessa asuessaan Chris Holmes esiintyi suomalaiskaupungeissa klubikeikoilla Baton Rogue Morguen kanssa ja vieraili myös Domination Blackin singlellä ja musiikkivideolla ”Master of Deception”.[1] Holmes kuitenkin kyllästyi varsin pian siihen, että Baton Rogue Morgue halusi soittaa vanhoja W.A.S.P.-klassikoita Holmesin uuden materiaalin asemesta. Niinpä kesällä 2014 Holmesin pariskunta muutti Catherine Sarah Holmesin kotimaahan Ranskaan.[2]

Holmes on perustellut muuttoaan pois Yhdysvalloista sillä, ettei heavy metal ole suosittua Yhdysvalloissa enää 2010-luvulla. Holmesin näkemys: ”Ellei artisti ole minun vastakohtani, kuten vaikkapa hip hop -muusikko tai räppäri, hän ei myy enää levyjä Yhdysvalloissa. Rock-lehtiäkään ei siellä enää ole. Mustien kulttuuri on tuonut hip hopin valkoisille lapsille.”[2]

Toukokuussa 2015 julkaistiin Holmesin toinen soololevy Shitting Bricks ja Holmesin uusi yhtye Mean Man aloitti keikkailun. Ensimmäinen keikka oli levynjulkaisupäivänä 2. toukokuuta 2015 Ranskan Nantesissa.[3]

Holmesin kahden ensimmäisen soololevyn materiaalia sisältävä kokoelmalevy C.H.P. julkaistiin 25. maaliskuuta 2016. Kokoelmalla on myös kaksi live-äänitystä.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

W.A.S.P.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hätinen, Jukka: Domination Black julkaisi kesäsinkun, mukana Chris Holmes – katso musiikkivideo! Inferno. 26.6.2014. Viitattu 7.7.2015.
  2. a b Former W.A.S.P. Guitarist CHRIS HOLMES Relocates To France: 'I Ain't Going Back To America' Blabbermouth.net. 11.7.2014. Viitattu 7.7.2015. (englanniksi)
  3. Bouchet, Claude: Nantes : Chris Holmes au Ferrailleur à Nantes le 2 mai 2015, avec son nouveau groupe Mean Man 22.4.2015. France Télévisions. Viitattu 7.7.2015. (ranskaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]