Chilen kaivosonnettomuus 2010

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pelastustoimet meneillään 10. elokuuta 2010.
Kaaviokuva kaivoksesta

Chilen kaivosonnettomuus tapahtui 5. elokuuta 2010 San Josén kupari- ja kultakaivoksessa. Kaivosonnettomuus sai alkunsa, kun kaivos romahti elokuun alussa jättäen 33 kaivostyöläistä loukkuun noin 700 metriä maanpinnan alapuolelle.[1] San Josén kaivos sijaitsee Chilen pohjoisosassa, noin 45 kilometriä pohjoiseen Copiapón kaupungista. Kaivoksen tiedettiin jo ennen onnettomuutta olevan vaarallinen, ja se oli aiheuttanut aikaisemmin yhden kuolemantapauksen.

Sortuma tapahtui 5. elokuuta 2010 noin kello 14.00 paikallista aikaa. Pelastustoimet aloitettiin 6. elokuuta ja samana päivänä julkistettiin loukkuun jääneiden kaivostyöläisten nimet. Yhtä bolivialaista lukuun ottamatta kaikki kaivostyöläiset ovat chileläisiä. Kaivoksessa tapahtui toinen romahdus 7. elokuuta, kun pelastajat joutuivat käyttämään raskasta kalustoa yrittäessään saada loukkuun jääneisiin kaivostyöläisiin yhteyttä tuuletuskanavan kautta. Romahtaneeseen kaivokseen porattiin kapeita porausreikiä mahdollisesti eloon jääneiden paikallistamiseksi. 19. elokuuta yksi pora saavutti paikan, jossa kaivostyöläisten oletettiin olevan loukussa, mutta heitä ei onnistuttu paikantamaan.


{{{alt}}}
San Josén kaivos
Kaivoksen sijainti Chilessä

Toinen pora saavutti 22. elokuuta 07.15 paikallista aikaa 688 metrin syvyydessä paikan noin 20 metrin päässä turvahuoneesta, johon kaivostyöläisten uskottiin menneen turvaan. Kaivostyöläiset kiinnittivät nopeasti poraan viestejä ilmoittaen olevansa elossa.[2] Kello 15.17 presidentti Sebastián Piñera näytti medialle kaivostyöläisten lähettämän viestin, joka osoitti heidän olevan elossa. Elokuun lopussa kaivosmiehille ilmoitettiin, että heidän pelastamisensa saattaa viedä kuukausia. Maan terveysministerin mukaan miehille välitettiin viesti, että heidät pyritään saamaan pois kaivoksen uumenista ennen joulua.[3]

Pelastusreiän poraaminen alkoi 31. elokuuta. Kaivokseen porattiin kolmea halkaisijaltaan puolen metrin pelastustunnelia kolmella erilaisella poralla, joista Schramm T130XD -poralla tehty tunneli "B" saavutti loukkoon jääneet 9. lokakuuta klo 08.00 paikallista aikaa (14.00 EEST). Tällöin Strata 950 -poran kairaama tunneli "A" oli 598 metrissä ja pelastustunneli "C" 372 metrissä poralla RIG-421.

Kaivosmiesten nostamisen sortuneesta kaivoksesta piti alkaa keskiviikkona 13. lokakuuta 2010 klo 00.00 paikallista aikaa (06.00 EEST), mutta nosto päätettiinkin aloittaa jo tiistaina 12. lokakuuta klo 18.00 paikallista aikaa (keskiyöllä EEST). Aikataulun aikaistamisesta kertoi Chilen kaivosministeri. Pelastusoperaatiota jouduttiin lykkäämään yön mittaan pelastuskapselin ja viestintäjärjestelmien testauksen vuoksi. Lisäksi BBC:n tietojen mukaan pelastuskapselin ovi vahingoittui, kun se laskettiin koemielessä tunneliin. Pelastuskapseli, kutsumanimeltään Fénix 2, toimi koko operaation ajan suunnitelmien mukaan.[4][5] Kapselin saaminen alas kesti lopulta noin 25 minuuttia ja ylös 15 minuuttia. Aluksi kapseli saatiin alas ja ylös noin tunnissa. Ajat lyhenivät huomattavasti operaation edetessä.[6]

Pelastuminen oli teknologisen kehityksen ansiota. 25 vuotta aiemmin vastaavasta loukusta olisi ollut mahdotonta pelastaa ketään missäänpäin maailmaa.[7]

Pelastusoperaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivosmiesten pelastusoperaatio aloitettiin puoliltaöin Suomen aikaa. Ensimmäinen pelastaja laskettiin kaivosmiesten luo 12. lokakuuta 23.19 paikallista aikaa. Hän saapui kaivosmiesten luo 23.36 paikallista aikaa.

Viimeinen kaivoksessa loukussa olleista miehistä saatiin 14. lokakuuta 3.56 Suomen aikaa turvallisesti maan pinnalle. Miehet olivat suhteellisen hyvässä kunnossa. Maan alle jäi vielä kuusi pelastusmiestä.

Työntekijä [8] Ikä[9] Pelastusaika (Suomen aikaa)[10] Nostojen välinen aika
1. Florencio Ávalos 31 13. lokakuuta klo 06.12 0:51
2. Mario Sepúlveda 40 13. lokakuuta klo 07.10 1:00
3. Juan Illanes 52 13. lokakuuta klo 08.07 0:57
4. Carlos Mamani 23 13. lokakuuta klo 09.11 1:04
5. Jimmy Sánchez 19 13. lokakuuta klo 10.11 1:00
6. Osmán Araya 30 13. lokakuuta klo 11.35 1:24
7. José Ojeda 46 13. lokakuuta klo 12.22 0:47
8. Claudio Yáñez 34 13. lokakuuta klo 13.04 0:42
9. Mario Gómez 63 13. lokakuuta klo 14.00 0:56
10. Alex Vega 31 13. lokakuuta klo 14.53 0:53
11. Jorge Galleguillos 56 13. lokakuuta klo 15.31 0:38
12. Edison Peña 34 13. lokakuuta klo 16.21 0:42
13. Carlos Barrios 27 13. lokakuuta klo 16.54 0:42
14. Víctor Zamora 33 13. lokakuuta klo 17.32 0:37
15. Víctor Segovia 48 13. lokakuuta klo 18.08 0:36
16. Daniel Herrera 27 13. lokakuuta klo 18.50 0:42
17. Omar Reygada 56 13. lokakuuta klo 19.38 0:49
18. Esteban Rojas 44 13. lokakuuta klo 20.50 1:10
19. Pablo Rojas 45 13. lokakuuta klo 21.28 0:39
20. Dario Segovia 45 13. lokakuuta klo 22.00 0:31
21. Yonni Barrios 50 13. lokakuuta klo 22.32 0:32
22. Samuel Ávalos 43 13. lokakuuta klo 23.04 0:33
23. Carlos Bugueño 27 13. lokakuuta klo 23.33 0:29
24. José Henríquez 54 13. lokakuuta klo 23.59 0:26
25. Renán Ávalos 29 14. lokakuuta klo 0.24 0:25
26. Claudio Acuña 44 14. lokakuuta klo 0.51 0:27
27. Franklin Lobos 53 14. lokakuuta klo 1.18 0:27
28. Richard Villarroel 27 14. lokakuuta klo 1.45 0:27
29. Juan Carlos Aguilar 49 14. lokakuuta klo 2.13 0:28
30. Raúl Bustos 40 14. lokakuuta klo 2.36 0:24
31. Pedro Cortéz 24 14. lokakuuta klo 3.03 0:25
32. Ariel Ticona 29 14. lokakuuta klo 3.28 0:26
33. Luis Urzúa 54 14. lokakuuta klo 3.56 0:27
Pelastustyöntekijä Alas kaivokseen Ylösnoston aika Aika alhaalla Nostojen välinen aika
1. Manuel González[11] 13. lokakuuta klo 05:18 14. lokakuuta klo 06:32 25:14 0:27
2. Roberto Ríos[12] 13. lokakuuta klo 06:16 14. lokakuuta klo 06:05 23:49 0:23
3. Patricio Robledo [12] 13. lokakuuta klo 07:18 14. lokakuuta klo 05:42 22:24 0:25
4. Jorge Bustamante [12] 13. lokakuuta klo 16:22 14. lokakuuta klo 05:17 12:55 0:24
5. Patricio Sepúlveda [12] 13. lokakuuta klo 18:14 14. lokakuuta klo 04:53 10:39 0:23
6. Pedro Rivero [12] 13. lokakuuta klo 20:05 jälkeen 14. lokakuuta klo 04:30 <8:25 0:31

Kaivosmiehet ovat sopineet, että kaikki heidän saamansa tulot haastatteluista ja elokuva- ja kirjasopimuksista säätiöidään ja varat jaetaan tasan heidän keskensä. Victor Segovia alkoi kaivoksessa kirjoittaa kokemuksia ja tapahtumia muistiin tavoitteena kirja. Hänen arvellaan saavan kustannussopimuksen.[13]

  • 5.8. - Atacaman autiomaassa Pohjois-Chilessä San Josén kupari- ja kultakaivoksen kuilu romahtaa. Viisi ensimmäistä vuorokautta 33 miestä ovat 16 neliön suojatilassa. He eivät näe kivipölyn takia mitään edes kaivoslamppujensa valossa
  • 10.8. - He pääsevät ulos suojastaan, kun pöly laskeutuu viiden vuorokauden kuluttua. He yrittävät poistua kaivoksesta tuuletuskuilujen kautta, mutta niistä puuttuvat vaaditut tikapuut ja myöhemmin nekin tunnelit kärsivät vahinkoa.[14]
  • 22.8. - Kaivosmiehiin saadaan yhteys, kun he saavat kiinnitettyä poranterään viestin, jossa he kertovat, että kaikki ovat hengissä.
  • 23.8. - Pelastustunnelin kaivamisen arvioidaan kestävän jouluun asti.
  • 25.8. - Chilen hallitus pyytää NASAlta apua pelastusoperaatiossa.
  • 26.8. - Chile jäädyttää 1,8 miljoonaa dollaria kaivoksen omistavan yhtiön varoja. Rahat on tarkoitus käyttää korvauksiin, jotka maksetaan kaivokseen loukkoon jääneille kaivosmiehille.
  • 27.8. - Mainarit lähettävät videoterveisiä koteihinsa.
  • 28.8. - Viranomaiset ilmoittavat, että viittä kaivosmiestä vaivaa masennus.
  • 30.8. - Herää toivonkipinä, että kaivosmiehet saataisiin pelastettua jo lokakuun puoliväliin mennessä.
  • 31.8. - Kolmen erillisen pelastusreiän poraaminen alkaa.
  • 1.9. - NASAn asiantuntijat neuvovat Chilen viranomaisia rehellisyyteen. Kaivosmiehille ei saa välittää turhaa toivoa.
  • 4.9. - NASA alkaa rakentaa erikoishäkkiä nostoa varten.
  • 12.9. - Kaivosmiehille annetaan lupa tupakoida.
  • 15.9. - Ariel Ticonan vaimo synnyttää tyttären. Vauvan syntymä on Chilessä iso mediatapahtuma.
  • 17.9. - Pelastustunnelin ohjausreikä saadaan poratuksi.[15]
  • 21.9. - Kaivosmiehille ryhdytään järjestämään mediakoulutusta julkisuuden haasteisiin.
  • 26.9. - Pelastushäkki saapuu kaivokselle.
  • 30.9. - Kaivosmiesten omaiset vaativat hallitukselta ja kaivosyhtiöltä jättikorvauksia. 29 perhettä esittää yhteensä 12 miljoonan dollarin korvausvaateen.
  • 1.10. - Kaivosministeri ilmoittaa, että kaivosmiehet voitaisiin saada ylös pelastuskuilua pitkin jo lokakuun puolivälissä, viikkoja arveltua aiemmin.
  • 4.10. - Pisimmälle ehtineen pelastustunnelin poraus hidastuu, kun vastaan tulee kova kiintokallio.
  • 9.10. - Pora "B" saavuttaa pelastuskäytävän.
  • 13.10. - Kaivostyöntekijöitä ryhdytään pelastamaan yksi kerrallaan.
  • 14.10. - Kaikki 33 kaivosmiestä saadaan ylös kaivoksesta.[16]
Pelastuneet kaivosmiehet yhteiskuvassa presidentti Sebastián Piñeran isännöimässä tilaisuudessa Chilen presidentinlinnassa 24. lokakuuta 2010.

Kukin miehistä sai kaivoksen johdolta 7666 euron korvauksen heti pelastumisensa jälkeen. He saivat monilta lehditä yksinoikeudella tehdyistä haastatteluista saman verran. Marraskuussa 2010 kaivosmiehet osallistuivat Los Angelesissa CNN:n erikoisohjelmaan. Joulukuussa 2010 miehet olivat Old Trafford-jalkapallostadionilla Englannissa juhlavieraina seuraamassa kun Manchester United ja Arsenal pelasivat. Tammikuussa 2011 he olivat perheineen Disneyworldissä, helmikuussa Israelissa hallituksen kutsusta ja kesäkuussa 2011 Kreikassa paikallisen kaivosyhtiön vieraina.[17]

Heinäkuuhun 2011 mennessä puolet miehistä on työkyvyttömiä fyysisten ja psyykkisten vaivojen takia, he kärsivät pahoista nukkumisvaikeiksista. Osa on etsinyt muuta työtä, osa hakee varhaiseläkettä ja neljä on palannut kaivostyöhön[18], joka on tosin yli puolen ryhmän suunnitelmissa. Kesäkuussa 2011 miehistä 31 nosti yhteiskanteen Chilen valtiota vastaan saadakseen heille kullekin luvatut 380 000 euron korvaukset.[19]

Elvistä ihaileva Edison Peña (12. pelastettu) on päässyt tutustumaan Gracelandiin ja on juossut New Yorkin ja Tokion maratonit. Hän ei vieläkään uskalla sammuttaa valoja mennessään nukkumaan ja hänellä on ollut alkoholiongelma.[17]

Alex Vega (10. pelastettu) aiheutti ihmetystä rakennettuaan kotinsa ympärille korkean aidan.[17]

Yonni Barrios (21. pelastettu) on ollut harmissaan, kun uutisissa kerrottiin hänen vaimostaan ja rakastajattarestaan odottamassa hänen pelastumistaan. Omien sanojensa mukaan hän on asunut jo vuosia jälkimmäisen kanssa ja ollut asumuserossa vaimostaan.[17] Hänellä on myös todettu pölykeuhko[18].

Ryhmän bolivialainen Carlos Mamani (4. pelastettu) valittiin kotimaassaan Vuoden henkilöksi, mutta joutui palaamaan Chileen koska ei saanut töitä Boliviassa.[17]

Osmán Araya (6.) ja Dario Segovia (20.) ovat aloittaneet vihanneskauppiaina ja ovat uuteen työhönsä tyytyväisiä.[17]

Mario Sepúlveda (2. pelastettu) on menestynyt parhaiten, hän on perustanut vaimonsa kanssa yhtiön ja kulkee puhumassa kaivosturvallisuudesta ympäri maailmaa.[18]

Pelastuneet ovat myyneet elokuvaoikeudet tarinastaan nimekkäälle Hollywood-ohjaajalle.[20]

Elokuun alussa 2011 avattiin Washingtonissa Yhdysvalloissa museo, jossa on esillä kaivosonnettomuuteen liittyvää tavaraa.[18]

  1. Kaivosonnettomuus Chilessä - 34 työntekijää loukussa YLE. 7.8.2010. YLE Uutiset.
  2. Kuolleiksi luullut mainarit lähettivät viestin Chilessä 22.8.2010. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 26.8.2010.
  3. Ehkä jouluksi kotiin (Arkistoitu – Internet Archive) Hs.fi 26.8.2010
  4. Estääkö sumu kaivosmiesten pelastustöiden alkamisen? Iltasanomat.fi. 12.10.2010. Iltasanomat. Viitattu 12.10.2010.[vanhentunut linkki]
  5. Pelastusoperaatio alkaa keskiyöllä 12.10.2010. YLE Uutiset. Viitattu 13.10.2010.
  6. Hurrauksia ja halauksia Chilessä, kolmas kaivosmies maanpinnalle 13.10.2010. YLE Uutiset. Viitattu 13.10.2010.
  7. Capitalism Saved the Miners, The Wall Street Journal, 14.10.2010
  8. Joy as first Chile miners freed BBC News. 13.10.2010. Viitattu 13.10.2010. (englanniksi)
  9. Profiles of Chile's trapped miners BBC News. 7.10.2010. Viitattu 13.10.2010. (englanniksi)
  10. Mika Seppänen, Vesa Mäkinen, Pasi Pieti: IS seuraa kaivosmiesten nostoa Chilessä Iltasanomat.fi. 13.10.2010. Arkistoitu 13.10.2010. Viitattu 13.10.2010. (suomeksi)
  11. Rescuer reaches trapped men in Chile mine Yahoo! News. 12.10.2010. Viitattu 13.10.2010. (englanniksi)
  12. a b c d e Minuto a minuto: Mineros arriban al hospital de Copiapó y "Fénix II" reinicia labores Emol Chile. 13.10.2010. Viitattu 13.10.2010.
  13. Kaivoksen kynämies saanee kustannussopimuksen 13.10.2010. YLE Uutiset. Viitattu 13.10.2010.
  14. Chile sets sight on escape shaft for trapped miners 24.8.2010, viitattu 15.10.2010
  15. Pelastuskuilun poraaminen on vaikea tehtävä[vanhentunut linkki]
  16. Kaivosmiesten piinaviikot
  17. a b c d e f Sanomalehti Kaleva 5.8.2011 s.14
  18. a b c d Sanomalehti Pohjolan sanomat 6.8.2011 s.A11
  19. Chilen kaivosmiehet haastavat valtion oikeuteen Nelonen uutiset 16.7.2011Viitattu 5.8.2011
  20. Chilen kaivosmiehet myivät elokuvaoikeudet Yle.fi 25.7.2011, viitattu 5.8.2011

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]