Charles Lightoller

Charles Herbert Lightoller (30. maaliskuuta 1874 – 8. joulukuuta 1952lähde?) oli brittiläinen merimies. Hän oli matkustajalinjalaiva RMS Titanicin toinen perämies, kun laiva törmäsi jäävuoreen.
Lightollerin vuoro komentosillalla loppui tunti ja neljääkymmentäviittä minuuttia ennen törmäystä jäävuoreen. Hän oli hytissään kun laiva törmäsi jäävuoreen.[1] Myöhemmin neljäs perämies Boxhall kiiruhti hakemaan hänet hytistään kannelle. Tajuttuaan tilanteen Lightoller alkoi heti avustaa matkustajien siirtämisessä pelastusveneisiin. Hän johti pelastusveneiden vesillelaskua paapuurin puolella, kun taas ensimmäinen perämies William Murdoch oli vastuussa tyyrpuurin puolella.lähde?
Lightoller tulkitsi ”naiset ja lapset ensin” -käskyä tiukemmin kuin muut pelastusveneitä lastanneet Titanicin upseerit ja kieltäytyi päästämästä miespuolisia matkustajia lainkaan pelastusveneisiin, vaikka niihin olisi jäänyt tyhjiä paikkoja. Hän johti viimeksi pelastuslautta B:n valmistelua, kunnes kannelle tulvinut vesi vei sen mukanaan, minkä seurauksena hän joutui veden alle. Lightoller nousi pintaan ja ui ympärikääntyneen pelastuslautta B:n luo ja sai otteen veneestä samalla kun laivan etummainen savupiippu romahti luoden suuren aallon, joka pyyhkäisi ympäri kääntyneen veneen matkustajineen kauemmaksi laivasta.[1] Lightoller ja muut pelastuslautta B:n päälle kiivenneet pelastettiin lopulta veneeseen 12, josta hän nousi viimeisenä matkustajana Carpathialle.[2] Turman jälkeen Lightoller todisti onnettomuudesta Christian Science Journalille kiittäen Jumalaa pelastumisestaan. Lightoller kirjoitti myöhemmin kirjan kokemuksistaan Titanicilla.lähde?
Myöhemmin Lightoller toimi RMS Oceanicin perämiehenä ja Kuninkaallisessa laivastossa ensimmäisessä maailmansodassa. Hän oli myöhemmin mukana omalla Sundowner-veneellään[3] Dunkerque'n evakuointioperaatiossa avustamassa sotilaiden evakuointia Ranskasta.[1] Lightoller kuoli sydänkohtaukseen 78-vuotiaana vuonna 1952. Hänen ruumiinsa tuhkattiin ja siroteltiin Mortlake Crematoriumiin Richmondiin Lontooseen.lähde?
Vuoden 1997 elokuvassa Titanic Lightolleria näytteli Jonathan Phillips. Elokuvassa Lightoller nähdään varoittamassa kapteeni Smithiä jäävuoren havaitsemisesta ja pitämässä kiinni pelastuslautta B:stä etummaisen savupiipun romahdettua.[4]
Sundowner on museoitu merikelpoiseksi ja kuuluu The Association of Dunkirk Little Ships'iin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c The Second Officer Who Survived Titanic And Saved 130 Lives At Dunkirk history.co.uk. History. Viitattu 12.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Charles Herbert Lightoller Encyclopedia Titanica. Viitattu 31.7.2013. (englanniksi)
- ↑ https://www.adls.org.uk/sundowner
- ↑ James Cameron: Titanic. Yhdysvallat, 1997. (englanniksi)