Siirry sisältöön

Charles Friedek

Wikipediasta
Mitalit
Maa:  Saksa
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa KultaaSevilla 1999kolmiloikka
EM-kilpailut
Hopeaa HopeaaMünchen 2002kolmiloikka
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa KultaaMaebashi 1999kolmiloikka
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa KultaaGent 2000kolmiloikka
Hopeaa HopeaaValencia 1998kolmiloikka

Charles Michael Friedek (s. 26. elokuuta 1971 Gießen) on saksalainen kolmiloikkaaja, lajin maailmanmestari.

Friedek sijoittui vuonna 1998 toiseksi Euroopan hallimestaruuskilpailuissa Valenciassa tuloksella 17,15. Budapestin EM-kilpailuissa hän oli samana vuonna kuudes. Lisäksi hän voitti Grand Prix -finaalin ja maailmancupin.

Vuonna 1999 Friedek loikki sisäratojen MM-kilpailuissa Maebashissa kultaa halliennätyksellään 17,18. Seuraavana kesänä hän voitti ulkoratojen maailmanmestaruuden Sevillassa tuloksella 17,59. Talvella 2000 Friedek voitti sisäratojen EM-kultaa Gentissä loikittuaan 17,28. Kesällä 2002 hän sijoittui hopealle Münchenin EM-kilpailuissa tuloksella 17,33.

Friedek voitti Saksan mestaruuden ulkoradoilla kuusi ja sisäradoilla viisi kertaa.