Cesare Fiorio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lancian tallipäällikkö Cesare Fiorio vuonna 1975.

Cesare Fiorio (s. 26. toukokuuta 1939 Torino) on italialainen entinen Formula 1 -johtaja.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lancian tallipäällikkönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiorio valmistui valtiotieteistä, ja hän oli 25 vuoden ajan yksi tärkeimmistä henkilöistä rallin ammattimaistamisessa. Vuonna 1961 hän voitti GT-luokan nopeusmitalin (1150 kuutiota) Lancia Appia Zagato -ajoneuvollaan.

Vuonna 1963 Cesare Fiorio perusti Lancian HF (High Fidelity) -tallin , josta tuli isojen kansainvälisten rallikilpailuiden vakiokasvo. Cesare Fiorio on voittanut 18 maailmanmestaruutta Lancian ja Fiatin tallipäälliköiden rooleissa ja FIAT-yhtymän kilpailuvastaavan roolissa. Mestaruuksista 10 oli valmistajien mestaruuksia, joista seitsemän oli Lancian (1972, 1974, 1975, 1976, 1983, 1987, 1988) ja loput kolme FIATin (1977, 1978, 1980). Mestaruuksista viisi oli kuljettajien mestaruuksia (Sandro Munari 1977, Markku Alén 1978, Walter Röhrl 1980, Juha Kankkunen 1987, Miki Biasion 1988). Lisäksi Fiorio sai kolme maailmanmestaruutta Endurance-luokassa vuosina 1979, 1981 ja 1982.

Fiorio on myös ajanut moottorivenettä voittaen kaksi kertaa maailmanmestaruuden ja kuusi kertaa Euroopan mestaruuden.milloin? Yhteensä hän on saavuttanut 31 voittoa. Vuonna 1992 hän ylitti Atlantin Destriero-veneellä 58 tunnissa 34 minuutissa lännestä itään ilman kaupallisia navigointilaitteita. Saavutus pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan.

Lancian jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiorio oli Ferrarin tallipäällikkö vuodesta 1989 vuoden 1991 alkuun, missä roolissa hän sai 25 palkintosijaa ja 9 voittoa 36 GP:stä. Voitoista kolme tapahtui vuonna 1989 ja kuusi vuonna 1990. Neljän ensimmäisen kilpailun jälkeen vuonna 1991 hän jätti tallin jouduttuaan erimielisyyksiin johdon kanssa.

Fiorio siirtyi Ligierille vuonna 1994 ja saavutti toisen ja kolmannen sijan Saksan Grand Prix'ssä samana vuonna (kuljettajina Panis ja Bernard). Hän siirtyi sen jälkeen Fortille aina kauden 1996 puoliväliin asti, kunnes italialainen joukkue vetäytyi kilpailusta. Tämän jälkeen Fiorio palasi Ligierille (voitto Monacon GP:ssä vuonna 1996) ja pysyi siellä, vaikka Alain Prost osti Ligier-tallin vuonna 1997. Vuoden 1998 lopussa hän siirtyi vielä Minardille, jossa hän pysyi vuoden 2000 puoliväliin asti.

Myöhempi elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläköidyttyään hän on tehnyt yhteistyötä televisiokanava Rain kanssa ohjelmassa Pole Position, ja hänellä on maatilamatkailuun keskittyvä yritys Ceglie Messapican kunnassa Apulian maakunnassa.[1] Hänen lapsensa ovat rallikuski ja autourheilujohtaja Alex Fiorio ja näyttelijä-laulaja-valokuvaaja Giorgia Fiorio.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]