Siirry sisältöön

Caterine Ibargüen

Wikipediasta
Mitalit
Ibargüen Pekingin MM-kilpailuissa 2015
Ibargüen Pekingin MM-kilpailuissa 2015
Maa:  Kolumbia
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa KultaaRio 2016kolmiloikka
Hopeaa HopeaaLontoo 2012kolmiloikka
MM-kilpailut
Kultaa KultaaMoskova 2013kolmiloikka
Kultaa KultaaPeking 2015kolmiloikka
Hopeaa HopeaaLontoo 2017kolmiloikka
Pronssia PronssiaDaegu 2011kolmiloikka
Pronssia PronssiaDoha 2019kolmiloikka

Caterine Ibargüen Mena (s. 12. helmikuuta 1984 Apartadó, Antioquia)[1] on kolumbialainen yleisurheilija. Päälajissaan kolmiloikassa hän on voittanut olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta.

Ibargüén aloitti uransa korkeushyppääjänä. Hän on voittanut korkeushypyssä Etelä-Amerikan mestaruuden vuosina 2005, 2006, 2007 ja 2009.[2] Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa 1999 hän karsiutui loppukilpailusta. Korkeushypyssä hän kilpaili myös Ateenan olympialaisissa 2004, Helsingin MM-kisoissa 2005, Berliinin MM-kisoissa 2009 sekä Moskovan sisäratojen MM-kisoissa 2006, joissa joka kerralla karsiutui loppukilpailusta. Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2002 hän kilpaili kolmiloikassa karsiutuen loppukilpailusta.[3]

Vuonna 2010 Ibargüen keskittyi kolmiloikkaan ja ylitti tuona vuonna ensimmäisen kerran 14 metriä. Kesällä 2011 hän paransi kolmiloikan Etelä-Amerikan ennätystä neljästi.[2] Kolmiloikassa hän on voittanut Etelä-Amerikan mestaruuden vuosina 2009 ja 2011.[4] Daegun MM-kilpailuissa 2011 hän sijoittui kolmanneksi tuloksella 14,84 m.[3] Saman vuoden Pan-Amerikan kisoissa hän voitti kolmiloikan tuloksella 14,92 m ja sijoittui pituushypyssä kolmanneksi tuloksella 663 cm.[5] Lontoon olympialaisissa 2012 hän sijoittui toiseksi tuloksella 14,80 m. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän voitti maailmanmestaruuden tuloksella 14,85 m.[3]

18. heinäkuuta 2014 Ibargüen paransi Etelä-Amerikan ennätyksen lukemiin 15,31 m.[6] Vuonna 2015 hän voitti kultaa Pan-Amerikan kisoissa myötätuulituloksella 15,08 m[7] ja Pekingin MM-kilpailuissa tuloksella 14,90 m. Riossa 2016 Ibargüen voitti olympiakultaa tuloksella 15,17 m. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän sai hopeaa tuloksella 14,89. Hän voitti maanosien cupissa 2018 pituushypyn Kolumbian ennätystuloksella 693 ja kolmiloikan tuloksella 14,76. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti kolmiloikassa pronssia tuloksella 14,73. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän oli kymmenes.[3]

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähde: IAAF[3] ja Tilastopaja[8]
Ulkoradat
  • Korkeushyppy: 193 (2005)
  • Pituushyppy: 693 NR (2018)
  • Kolmiloikka: 15,31 NR (2014)
  • Seitsenottelu: 5742 (2009)
Sisäradat
  • Korkeushyppy: 181 (2006)
  1. Caterine Ibargüen (Arkistoitu – Internet Archive) Sports Reference LLC. Viitattu 15.8.2011 (englanniksi)
  2. 1 2 Biscayart, Eduardo: Ibargüen equals world lead with 14.99m South American Triple Jump record in Bogotá 14.8.2011. IAAF. Viitattu 15.8.2011. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 Caterine Ibargüen Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  4. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook – Daegu 2011 (PDF) (s. 414) 2011. IAAF. Viitattu 15.8.2011. (englanniksi)
  5. IBARGUEN Catherine info.guadalajara2011.org.mx. guadalajara2011.org.mx. Arkistoitu 25.3.2014. Viitattu 10.11.2011. (englanniksi)
  6. IAAF Diamond League: Triple Jump Women Results Results diamondleague-monaco.com. Arkistoitu 22.7.2014. Viitattu 18.7.2014.
  7. Robinson, Javier Clavelo: IAAF: Hosts Canada enjoy strong start at Pan American Games iaaf.org. 22.7.2015. Viitattu 24.8.2015. (englanniksi)
  8. Caterine Ibargüen 🔒 (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) Tilastopaja. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]