Caral-Supen sivilisaatio

Caral-Supen sivilisaatio[1] (myös Norte Chico) oli Etelä-Amerikan muinainen kulttuuri noin 3000–1800 eaa. Keskuspaikat sijaitsivat Supe-, Pativilca-, Fortaleza- ja Huaura-jokien laaksoissa nykyisen Perun rannikon keskivaiheilla. Alueen muinaisin asutus keskittyi meren lähettyville ja perustui kalastukseen. Maanviljelyn yleistyttyä väestöä siirtyi jokilaaksoihin, jotka ovat Andien rannikkoaavikon ainoita viljelykelpoisia paikkoja.[2]
Andien sivilisaatio oli Amerikan ensimmäinen sivilisaatio ja yksi maailmanhistorian kuudesta itsenäisesti syntyneestä sivilisaatiosta. Muut olivat Mesopotamia, Egypti, Indus-kulttuuri, Kiina ja Mesoamerikka. Caral-Supe edelsi Mesoamerikan olmeekkeja yli tuhannella vuodella ja Andien varhaisimpana sivilisaationa perinteisesti pidettyä Chavínin kulttuuria yli kahdella vuosituhannella. Sen alueella oli kaupunkeja jo vuoden 3000 eaa. tienoilla. Muualla maailmassa yhtä suuria ja tehokkaasti järjestäytyneitä kaupunkeja oli tuohon aikaan vain Sumerissa.[2] Suurin ja tärkein kaupunki oli Caral, joka mahdollisesti oli esihistoriallisen valtion pääkaupunki.[1]
Caral-Supen asutuskeskusten löytyminen 1990-luvulla ja niiden radiohiiliajoitus 2000-luvun alussa ovat merkittävästi vaikuttaneet käsityksiin Andien sivilisaation alkuperästä.[2] Caral-Supe-kaudella syntyivät esimerkiksi aylluihin järjestäytynyt yhteiskunta, pengerviljely, varhaisin kalenterijärjestelmä, quipu-solmukirjoitus ja monet Andien arkkitehtuurille ominaiset piirteet.[1] Ilmeisesti myös Andien uskonto kehittyi Caral-Supessa, jonka alueelta on löydetty vanhin Sauvajumalaa esittävä kuva.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kinsbruner, Jay & Langer, Erick D. (toim.): Encyclopedia of Latin American History & Culture. (Second Edition. Volume 2 C–D.) Detroit • New York • San Francisco • New Haven, Conn. • Waterville, Maine • London: Gale, 2008. ISBN 978-0-684-31442-6 Internet Archive Viitattu 20.4.2025. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Solís, Ruth Shady: ”Caral”. Teoksessa Encyclopedia of Latin American History & Culture (2008, s. 95–98). Encyclopedia.com, 26.3.2025.
- ↑ a b c Guo, Rongxing: ”Studying Civilizations: Retrospect and Prospect”, Human-Earth System Dynamics. Implications to Civilizations, s. 196, 203. Singapore: Springer, 2019. ISBN 978-981-13-0547-4 (englanniksi)
- ↑ Hoag, Hannah: Oldest evidence of Andean religion found. Nature, 15.4.2003. DOI. Viitattu 18.5.2025. (englanniksi)