Cantabile (kuoro)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Cantabile on helsinkiläinen sekakuoro, jonka director musices Ylermi Kuula perusti Helsingissä vuonna 1972. Kuoro toimi alun perin Helsingin Kaksoisyhteislyseon kuorona, kunnes se itsenäistyi ja alkoi ottaa laulajia myös koulun ulkopuolelta.

Cantabile on vuosien aikana tehnyt yhteistyötä Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin sekä barokkiorkesteri Uuden kapellin kanssa. Lisäksi kuoro on ollut mukana erilaisissa poikkitaiteellisissa produktioissa, joissa kuoromusiikkiin on yhdistetty tanssia, lausuntaa ja muita musiikinlajeja. Cantabile on työskennellyt yhdessä myös muiden kuorojen, kuten EMO Ensemblen, Akateemisen Laulun ja Näsin Äänen, kanssa yhdistäen voimia suurkuoroteoksia varten.

Kilpailuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuoro on osallistunut kilpailuihin ensimmäisen kerran vuonna 1973, jolloin se saavutti finaalipaikan Yleisradion nuorisokuorokilpailussa. Vuonna 1975 se tuli kolmanneksi ja vuonna 1977 toiseksi samassa kilpailussa. Kasvettuaan ulos nuorisokuorokilpailusta Cantabile saavutti vuosina 1978 ja 1980 kolmannen sijan Yleisradion kamarikuorokilpailussa.

Kotimaisen kilpailumenestyksen vuoksi Yleisradio pyysi kuoroa osallistumaan kansainväliseen “Let the People Sing” -kilpailuun. Tuloksena on ollut toinen palkinto vuosina 1980 ja 1981 sekä ensimmäinen palkinto vuonna 1985. Vuonna 1984 Cantabile voitti kansainvälisen kuorokilpailun Rencontres Chorales Internationales de Montreux Sveitsissä.

Vuonna 1991 Cantabile voitti ensimmäisen palkinnon modernin musiikin luokassa EBU:n kuorokilpailussa “Let the Peoples Sing”.

Italiassa vuonna 2001 Cantabile voitti “In…Canto sul Garda” –kuorokilpailussa sarjansa ja palkittiin samalla kilpailun menestyneimpänä kuorona. Vuonna 2005 Cantabile voitti sarjansa kansainvälisessä Grieg-kuorokilpailussa Norjan Bergenissä sekä palkittiin kilpailun parhaan kuoron Grand Prix -palkinnolla. Vuonna 2007 kuoro voitti Athens International Choir & Lyric Soloist Festival -kilpailun parhaalle kuorolle annetun Grand Prix -palkinnon.[1] Kotimaassa kuoro on osallistunut Tampereen Sävel kuorokatselmukseen neljästi saavuttaen kolmasti yhden kultaleiman, sekä vuonna 2009 kaksi kultaleimaa.

Kuoronjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ylermi Kuula (1972-)
  2. Ilmo Riihimäki (-1982)
  3. Kari Kaarna (1982-)
  4. Ulf Långbacka
  5. Hannu Norjanen (-1996)
  6. Timo Lehtovaara (1996-1997)
  7. Pasi Hyökki (1997-2008)
  8. Ruut Kiiski (2008-2013)
  9. Juha Kuivanen (2013-2017)
  10. Dominik Vogt (2017-)

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cantabile - Johtaa Kari Kaarna  (1986)
  • Cantabile 2005  (2005)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]