Brianna Rollins

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Rollins Moskovan MM-kilpailuissa 2013
Rollins Moskovan MM-kilpailuissa 2013
Maa: Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Rio 2016 100 metrin
aitajuoksu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Moskova 2013 100 metrin
aitajuoksu
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Portland 2016 60 metrin
aitajuoksu

Brianna Rollins (s. 18. elokuuta 1991) on yhdysvaltalainen yleisurheilija, joka kilpailee pika-aitajuoksussa sekä pikajuoksussa.[1]

Kesäkuussa 2013 Rollins juoksi Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa 100 metrin aitajuoksussa ajan 12,26 sekuntia. Se sivusi tuolloin kaikkien aikojen neljänneksi nopeinta aikaa kyseisellä matkalla. Aika oli myös Yhdysvaltain ennätys.[2] Rollinsin Yhdysvaltain ennätyksen rikkoi Kendra Harrison toukokuussa 2016 ajalla 12,24.[3] 200 metrillä Rollinsin ennätys on 23,04 sekuntia, jonka hän juoksi huhtikuussa 2013.[1]

Rollins saavutti 100 metrin aitajuoksussa maailmanmestaruuden Moskovan MM-kilpailuissa 2013 ajalla 12,44.[4] Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui neljänneksi[1]. Hän saavutti Portlandin MM-hallikilpailuissa 2016 hopeaa 60 metrin aitajuoksussa ajalla 7,82. Ennätyksensä 7,76 hän juoksi samalla paikkakunnalla muutamaa päivää aiemmin[5]

Rollins voitti 100 metrin aitajuoksun Yhdysvaltojen-mestaruuden 2016. Myöhemmin samana kesänä hän voitti olympiakultaa Rio de Janeirossa ajalla 12,48.[5]

Huhtikuussa 2017 Rollins sai yhden vuoden kilpailukiellon laiminlyötyään olinpaikkatietojensa päivittämisen. Hän oli vuoden 2016 aikana ollut kolmesti tavoittamattomissa dopingtestiin.[6][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]