Bophuthatswana
| Bophuthatswanan tasavalta |
|||
|---|---|---|---|
1977–1994 |
|||
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto |
Tasavalta (Bantustan) |
||
| Presidentti | Lucas Mangope | ||
| Pääkaupunki | Mmabatho | ||
| Viralliset kielet |
tswana englanti afrikaans |
||
| Valuutta | Etelä-Afrikan randi | ||
| Edeltäjä(t) |
 Etelä-Afrikka |
||
| Seuraaja(t) |
 Etelä-Afrikka |
||
.svg)
Bophuthatswana on entinen bantustan Etelä-Afrikassa, jonka pinta-ala oli noin 40 000 km². Se koostui useasta erillisestä osasta Kapmaan, Transvaalin ja Oranjen provinsseissa.[1] Sen pääkaupunki Mmabatho sijaitsi lähellä Botswanan rajaa. Bophuthatswanaan asutettiin tswanaa puhuvia afrikkalaisia ja sen väkiluku vuonna 1983 oli 1 430 000 henkeä.
Bophuthatswana julistettiin itsehallintoalueeksi vuonna 1971 ja itsenäiseksi valtioksi 6. joulukuuta 1977, mutta ainoa sen itsenäisyyden tunnustanut valtio oli Etelä-Afrikka. Maan presidenttinä toimi Lucas Mangope, joka oli hyvin epäsuosittu johtaja ja joka kukisti kaksi kapinaa maassa Etelä-Afrikan armeijan tuella vuosina 1988 ja 1990.[2]
Bophuthatswanan kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maaliskuussa 1994 nimellisesti Bophuthatswanan ANC:tä kannattaneet kodinturvajoukot kaappasivat vallan ja vangitsivat Lucas Mangopen. Eläkkeellä oleva kenraali ja afrikaanerinationalistisen Afrikaner Volksfront-puolueen johtajiin kuulunut Constand Viljoen loi nopeasti suunnitelman, jonka mukaan joukko puolueeseen kuuluneita Etelä-Afrikan armeijan ja poliisin upseereita hyökkäisi Bophuthatswanaan ja palauttaisi Mangopen valtaan tarkoituksena ylläpitää suurapartheid-järjestelmää. Mangope ilmoitti, että hyökkäyksessä ei saisi käyttää AWB:n jäseniä heidän poliittisen arkaluonteisuutensa vuoksi.
AWB:n johtaja Eugène Terre’Blanche ehti kuitenkin jo 10. maaliskuuta johtaa 600 kannattajaansa sotaretkelle alueelle. He ajoivat ympäri bantustania ampuen sattumanvaraisesti kaikkia mustia, joiden arvelivat olevan ANC:n kannattajia. Sotaretki päättyi traagisesti Mangopen vastustajien miehittämälle katusululle, jossa syntyneen laukaustenvaihdon jälkeen, televisiokameroiden tallentaessa tapahtumia, yksi raivostunut musta poliisi lopulta teloitti haavoittuneen AWB:n jäsenen. Televisiokuvat valkoisten amatöörisotilaiden epäpätevyydestä mustia ammattisotilaita vastaan murensi hetkessä äärioikeiston käsityksen, että valkoiset "korkeampaan rotuun" kuuluneet ihmiset pystyisivät paremman koulutuksensa ja aseistuksensa ansiosta aina hallitsemaan mustia alkuasukkaita.[3]
Vapausrintaman kykenemättömyys kaapata valtaa edes yhdessä mustien kotimaassa sai myös Etelä-Afrikan turvallisuusyhteisön luopumaan yhteistyöstä AWB:n kaltaisten järjestöjen kanssa. Valkoisten äärioikeistolaisten liikkeiden uhka demokraattiselle muutokselle päättyi Bophuthatswanan bantustanin kriisin jälkeen. Pian tapahtuman jälkeen niin Inkatha-vapauspuolue, Etelä-Afrikan konservatiivinen puolue kuin suuri osa muista ryhmistä, jotka olivat alun perin suunnitelleet boikotoivansa vaaleja ilmoittivat osallistuvansa niihin.[3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Encyclopædia Britannica: Bophuthatswana,
Butler, Jeffrey, Robert I. Rotberg, and John Adams The Black Homelands of South Africa: The Political and Economic Development of Bophuthtswana and Kwa-Zulu. Berkeley: University of California, c1991 1991. http://ark.cdlib.org/ark:/13030/ft0489n6d5/ : The Context of Political and Economic Development "There are nineteen tracts of Bophuthatswana. If and when this number is reduced by consolidation, most Tswana will still find themselves without immediate access to road, rail, telephone, and power facilities." - ↑ Butler, Jeffrey, Robert I. Rotberg, and John Adams The Black Homelands of South Africa: The Political and Economic Development of Bophuthtswana and Kwa-Zulu. Berkeley: University of California, c1991 1991. http://ark.cdlib.org/ark:/13030/ft0489n6d5/ : Introduction
- ↑ a b Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 197–225. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
- ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa – The Rise and Fall of Apartheid, s. 109. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7.