Bjarne Nerem

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bjarne Nerem

Bjarne Arnulf Nerem (31. heinäkuuta 19231. huhtikuuta 1991) oli norjalainen jazzsaksofonisti.[1]

Nerem aloitti nuorena klarinetinsoiton, josta siirtyi alttosaksofonin kautta hänen pääsoittimekseen vakiintuneeseen tenorisaksofoniin. Varhaisella urallaan hän soitti muiden muassa pianisti Carsten Kloumanin kanssa. 1940-luvun alusta asti hän soitti useissa orkestereissa, joihin kuuluivat Oslo Swingklubb, Hein Paulsenin rytmiorkesteri, Fred Lange-Nielsenin rytmisekstetti ja Stein Lorentzenin big band. Vuonna 1943 Nerem teki ensilevytyksensä Syv Muntre -yhtyeen kanssa. Hänen kanssaan levyllä esiintyvät muiden muassa Carsten Klouman ja Robert Normann. Toisen maailmansodan päätyttyä Nerem soitti Oslo Hot Clubissa esimerkiksi Rowland Greenbergin ja Per Nyhaugin radioyhtyeen kanssa. Vuosina 1946–1947 hän oli kiinnitettynä Willy Andresenin orkesteriin. Vuonna 1949 hän toimi omassa All Star Bandissaan, minkä jälkeen hän työskenteli vuoteen 1952 saakka Kalle Westbyn orkesterissa ja Thorleif Østerengin radioyhtyeessä.[1]

Nerem asui vuosina 1952–1973 Ruotsissa, jossa vaikutti merkittävästi maan valtavirtajazzin ja bopin kehitykseen. Hän oli soittanut jo 1940-luvun loppupuolella Thore Jederbyn ja Nisse Skoogin kanssa. 1950–1960-luvuilla hän teki yhteistyötä Simon Brehmin, Harry Arnoldin, Lars Gullinin, Alice Babsin, Roy Haynesin, Ernie Englundin, Arne Domnéruksen, Stan Getzin, Monica Zetterlundin, Quincy Jonesin, Rune Gustafssonin ja Jan Johanssonin kanssa. Ensimmäinen albumi, jonka Nerem julkaisi omissa nimissään, oli How Long Has This Been Going On (1971). Tällä levytyksellä hän sai Gyllene skivan -tunnustuksen.[1]

Palattuaan vuonna 1973 Norjaan Nerem soitti omissa kvarteteissaan ja teki yhteistyötä esimerkiksi Karin Krogin kanssa. Vuonna 1976 ilmestyi albumi Everything Happens to Me, josta myönnettiin Spellemannprisen. Vuonna 1980 Nerem sai Buddyprisenin ja vuonna 1983 Oslon kaupungin kulttuuripalkinnon. Seuraava hänen omissa nimissään julkaisema albumi oli This Is Always (1984), jonka ilmestymisellä alkoi Gemini Recordsin toiminta. Vuonna 1987 seurasi albumi More Than You Know ja vuonna 1990 The Rainbow Session (Kristian Bergheimin kanssa). Neremin äänityksiä vuosilta 1962–1980 julkaistiin Portrait of a Norwegian Jazz Artist -levysarjan levyllä vuonna 2001.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Bjarne Nerem Norsk biografisk leksikon