Monica Zetterlund
Monica Zetterlund | |
---|---|
![]() Monica Zetterlund vuonna 1965. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Eva Monica Zetterlund |
Syntynyt | 20. syyskuuta 1937 Hagfors, Ruotsi |
Kuollut | 12. toukokuuta 2005 (67 vuotta) Tukholma |
Ammatti | laulaja |
Muusikko | |
Tyylilajit | jazz |
Levy-yhtiöt | Philips |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Eva Monica Zetterlund (o.s. Nilsson; 20. syyskuuta 1937 Hagfors – 12. toukokuuta 2005 Tukholma) oli ruotsalainen jazzlaulaja, joka oli aktiivinen varsinkin 1960-luvun alusta 1970-luvun puoliväliin. Hän myös näytteli 17 elokuvassa ja televisiosarjassa vuosina 1963–1993.[1]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Zetterlund esiintyi Helsingissä vuosina 1959, 1964, 1965, 1968, 1969 ja 1975.[1] Vuonna 1969 Zetterlund vieraili myös Pori Jazzissa Steve Kuhnin trion laulusolistina.[2]
Zetterlund esitti Melodifestivalenissa 1962 toiseksi sijoittuneen "När min vän" -kappaleen.[3] Zetterlund esitti vuotta myöhemmässä Melodifestivalenissa voittokappaleen "En gång i Stockholm" ja valittiin samalla edustamaan Ruotsia saman vuoden Eurovision laulukilpailussa kyseisellä kappaleella.[4] Zetterlund jäi kansainvälisessä kilpailussa jaetulle viimeiselle sijalle pisteittä.[5] Zetterlund sijoittui vuoden 1972 Melodifestivalenissa kuudenneksi kappaleella "Krama mig och dansa".[6]
Zetterlund äänitti albumin pianisti Bill Evansin kanssa. Pertti Avola arvioi hänen vuoden 1964 levytyksensä Waltz for Debby olevan ”edelleen hienoimpia Ruotsissa tehtyjä jazzlevyjä”.[1]
Zetterlundista on tehty elämäkertaelokuva Monica Z, jonka on ohjanut Per Fly ja jossa pääosaa näyttelee Edda Magnason.[7]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Zetterlund kuoli tulipalossa kotonaan Tukholmassa 12. toukokuuta 2005.
Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Swedish Sensation (1958)
- Ahh! Monica! (1962)
- Make Mine Swedish Style (1964)
- Ohh! Monica! (1964)
- Waltz for Debby (1964)
- Monica Zetterlund (1967)
- Monica – Monica (1971)
- Chicken Feathers (1972)
- Hej, Man! (1975)
- Folk Som Har Sanger Kan Inte Do (1976)
- It Only Happens Every Time (1978)
- Holiday for Monica (1983)
- Monica Zetterlund Sjunger Olle Adolphson (1984)
- Monica Z (1989)
- Varsamt (1991)
- Topaz (1993)
- The Lost Tapes at Bell Sound Studios NYC (1996)
- Det Finns Dagar (1997)
- Bill Remembered: A Tribute to Bill Evans (2000)
- Diamanter (2005)
- Sista Gangen Du Var Med (2006)
- Pa Caf Katalin Torsdag 14 September 1989 (2006)
- Pa Berns 1964 (2016)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Avola, Pertti: Muistoja Monica Zetterlundista. Helsingin Sanomat, 29.7.2010, s. B11. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Festivaalivuosi 1969: Monica Zetterlund & Steve Kuhn Trio. Pori Jazz. Viitattu 20.7.2013.
- ↑ Sweden: Eurovisionsschlagern - Svensk final 1962 eurovisionworld.com. Viitattu 3.4.2022.
- ↑ Sweden: Eurovisionsschlagern - Svensk final 1963 eurovisionworld.com. Viitattu 3.4.2022.
- ↑ Ruotsi 1963: Monica Zetterlund – En gång i Stockholm Viisukuppila. Viitattu 26.12.2017.
- ↑ Sweden: Melodifestivalen 1972 eurovisionworld.com. Viitattu 3.4.2022.
- ↑ Lehtonen, Veli-Pekka: Elokuva jazzlaulaja Monica Zetterlundista ei tule Suomeen. Helsingin Sanomat 7.11.2013, s. B 6.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gustafson, Klas: Enkel, vacker, öm: Boken om Monica Zetterlund. Tukholma: Leopard, 2009. ISBN 978-91-7343-205-4.
- Zetterlund, Monica & Alandh, Tom: Hågkomster ur ett dåligt minne. Tukholma: Norstedt, 1992. ISBN 91-1-929102-7.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Monica Zetterlund Wikimedia Commonsissa
|