Bjarne Henning-Jensen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bjarne Henning-Jensen (6. lokakuuta 1908 Kööpenhamina, Tanska21. helmikuuta 1995) oli tanskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, joka ohjasi 21 elokuvaa vuosien 1941 ja 1974 välillä. Hän työskenteli usein vaimonsa Astrid Henning-Jensenin kanssa, mutta molemmat tekivät elokuvia myös itsenäisesti.

Bjarne Henning-Jensen kouluttautui näyttelijäksi ja työskenteli teattereissa Odensessa, Århusissa ja Kööpenhaminassa, kunnes siirtyi ohjaajaksi Nordisk Film -yhtiöön. Näyttelijävaimo Astrid ryhtyi hänen apulaisohjaajakseen. Muutaman vähempimerkityksisen komediaelokuvan jälkeen heidän läpimurtoteoksensa oli Martin Andersen Nexøn viisiosaiseen romaaniin perustuva koruttoman realistinen draamaelokuva Ditte ihmislapsi (1949), josta tuli käännekohta koko tanskalaiselle elokuvalle. Se valittiin vuonna 2006 Tanskan kulttuurikaanoniin.[1]

Vuonna 1955 Henning-Jensen ohjasi Grönlannista kertovan dokumenttielokuvan Hvor bjergene sejler. Se voitti dokumenttisarjan pääpalkinnon Venetsian elokuvajuhlilla ja oli Oscar-ehdokkaana. Vuonna 1962 hän filmatisoi Knut Hamsunin romaanin Pan elokuvaksi Lyhyt oli kesä. Hänen viimeiseksi näytelmäelokuvakseen jäi vuoden 1974 Skipper & Co.[2]

Vuodesta 1968 Henning-Jensen opetti elokuvantekoa. Elokuvauran ohella hän ohjasi myös tanskalaisissa teattereissa.

Filmografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ditte menneskebarn (Arkistoitu – Internet Archive), Kulturkanonen, Kulturministeriet, sivu 087.
  2. Bjarne Henning-Jensen, www.danskefilm.dk. Viitattu 24.1.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: en:Bjarne Henning-Jensen & da:Bjarne Henning-Jensen