Bidu Sayão

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bidu Sayão Massenet’n oopperan Manon nimiroolissa vuonna 1940.
Bidu Sayão vierailemassa Michiganin yliopistossa 1950-luvun alulla.

Balduína de Oliveira ”Bidu” Sayão (11. toukokuuta 190213. maaliskuuta 1999) oli brasilialainen oopperasopraano.[1]

Sayão syntyi Rio de Janeiron Botafogossa vuonna 1902. Hän teki ensiesiintymisensä Rio de Janeirossa ollessaan 18-vuotias. Sayão pääsi opiskelemaan Eurooppaan, aluksi Romaniaan ja myöhemmin Nizzaan. Vuonna 1930 hän esiintyi Milanon Teatro alla Scalassa ja seuraavana vuonna Pariisin oopperassa. Hän lauloi Metropolitan-oopperassa vuoteen 1952 saakka. Hän ei esiintynyt julkisesti vuoden 1957 jälkeen ja teki viimeisen levytyksensä kaksi vuotta myöhemmin.

Sayãon aviomies, italialainen Giuseppe Danise, kuoli 1963. Sayão eli sen jälkeen hiljaista elämää kotonaan Mainessa. Hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen ja hän kävi Brasiliassa viimeisen kerran vuonna 1995.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bourdain, Gladys: Bidu Sayao, 94, Star Soprano of the 30's and 40's, Dies The New York Times. 13.3.1999. Viitattu 25.10.2009. (englanniksi)
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.