Bernt Fredrik Ulrik Stackelberg
Bernt Fredrik Ulrik Stackelberg (8. marraskuuta 1782 Artjärvi – 1824 Ostrogožsk, Voronežin kuvernementti, Venäjä) oli Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut suomalainen kenraalimajuri ja vapaaherra.[1]
Stackelbergin vanhemmat olivat majuri, tilanomistaja, käskynhaltija, vapaaherra Berndt Magnus Stackelberg ja Ottiliana Ulrika de Geer af Tervik ja puolisot vuodesta 1805 hovineiti, vapaaherratar Fredrika Sofia Carolina von Kaulbars (k. 1806), 1810–1811 (avioero) Margareta Elisabet Heintzius ja sitten kreivitär Eveline Kempski von Rakoczin. Stackelberg opiskeli Haapaniemen sotakoulussa 1797–1801. Jo vuonna 1800 hänet ylennettiin kornetiksi Henkivartioväen kevyeen rakuunarykmenttiin, jossa hän yleni luutnantiksi 1805. Stackelberg erosi rykmentin palveluksesta tammikuun alussa 1808, mutta tuli Suomen sodan alettua eversti C.A. Adlercreutzin ylimääräiseksi prikaatinadjutantiksi Suomeen sijoitetun kenttäarmeijan 2. prikaatiin. Hän joutui venäläisten sotavangiksi Hatanpään kartanossa Messukylässä maaliskuussa 1808, mutta astui seuraavana vuonna Venäjän keisarillisen armeijan palvelukseen. Stackelberg ylennettiin everstiksi Liettuan ulaanirykmentissä, jonka mukana hän taisteli Napoleonin vastaisissa sodissa 1812–1814. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1820 ja määrättiin ratsuväkiprikaatin komentajaksi, missä tehtävässä palveli kuolemaansa saakka.[1]
Stackelberg-suku merkittiin Suomen ritarihuoneeseen tammikuussa 1818 vapaaherrallisena sukuna numero 10. Kenraali Stackelberg omisti Ratulan allodiaalisäterin Artjärvellä 1807–1811.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Bernt Fredrik Ulrik Stackelberg Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (Viitattu 25.4.2020)