Berliini-maalari
Berliini-maalari | |
---|---|
Dionysos kantharos kädessään. Yksistyiskohta Berliini-maalarin maalaamasta punakuvioisesta amforasta, n. 490–480 eaa. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 500-luku eaa. |
Kuollut | 400-luku eaa. |
Ammatti | vaasimaalari |
Taiteilija | |
Aktiivisena | n. 500–460 eaa. |
Taidesuuntaus | punakuviokeramiikka |
Berliini-maalari oli antiikin kreikkalainen vaasimaalari, joka maalasi attikalaista punakuviokeramiikkaa. Hän toimi Ateenassa arkaaisen ja klassisen kauden taitteessa noin vuosina 500–460 eaa. Maalarin oikeaa nimeä ei tunneta. Tutkimuksessa käytetty nimitys perustuu siihen, että eräs hänen tunnetuimmista töistään on nykyisin Antikensammlungissa Berliinissä.[1][2]
Berliini-maalari oli Euthymideen oppilas. Hänen nimiinsä on laitettu noin 300 eri vaasia. Maalari piirsi kiiltävän mustiin vaaseihin yksittäisiä ihmishahmoja, joille oli ominaista rintalihasten välissä oleva pieni kolmio ja kulmikas kehräsluu. Poikkeuksena punakuviotyylistä Berliini-maalari teki myös joitakin Panathenaia-amforoita, joissa käytettiin aina mustakuviotekniikkaa, sekä joitakin vaaseja myös valkopohjatekniikalla.[1][2]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Apollon. Amfora, n. 500 eaa.
-
Stamnos, n. 490 eaa.
-
Ganymedes. Yksityiskohta krateerista, n. 500–490 eaa.
-
Herakles pidoissa. Yksityiskohta krateerista, n. 500–490 eaa.
-
Nike. Yksityiskohta oinokhoesta, n. 490–480 eaa.
-
Lekyytti, n. 480 eaa.
-
Herakles ja Ifikles. Yksityiskohta stamnoksesta, n. 480–470 eaa.
-
Nolalainen amfora, n. 470–465 eaa.
-
Panathenaia-amfora, n. 460 eaa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Berliini-maalari”, Antiikin käsikirja, s. 81. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
- ↑ a b Berlin Painter The J. Paul Getty Museum. Viitattu 20.1.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Berliini-maalari Wikimedia Commonsissa