Tleson (savenvalaja)
Tleson | |
---|---|
Τλήσων | |
Tlesonin tekemä huulimalja-tyypin kyliks, n. 540 eaa. Alaosassa signeeraus ΤΛΕΣΟΝ ΗΟ ΝΕΑΡΧΟ ΕΠΟΙΕΣΕΝ, Tlēsōn ho Nearkho epoiesen, ”Tleson Nearkhoksen poika teki [minut]”. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 500-luku eaa. |
Kuollut | 500-luku eaa. |
Ammatti |
savenvalaja vaasimaalari? |
Taiteilija | |
Aktiivisena | n. 555–535 eaa. |
Taidesuuntaus | mustakuviokeramiikka |
Tleson (m.kreik. Τλήσων, Tlēsōn) oli antiikin kreikkalainen savenvalaja ja mahdollisesti myös vaasimaalari, joka teki attikalaista mustakuviokeramiikkaa. Hän toimi Ateenassa arkaaisella kaudella noin vuosina 555–535 eaa.[1]
Tlesonin isä oli vaasimaalari Nearkhos. Tleson, samoin kuin hänen veljensä savenvalaja Ergoteles, oli osa niin kutsuttua Pienet mestarit -ryhmää. Hän teki vain ryhmälle ominaisia Pieni mestari -maljoja, joita on laitettu hänen nimiinsä noin 60 kappaletta. Monissa vaaseissa on vain hänen signeerauksensa savenvalajana. Tärkeimmästä Tlesonin vaaseja maalanneesta vaasimaalarista käytetään tutkimuksessa nimitystä Tleson-maalari, mutta on mahdollista, että kyseessä on Tleson itse.[1][2] Tlesonin vaaseja maalasivat myös Oltos ja Kentauri-maalari.
Nimi Tleson esiintyy keramiikassa jälleen noin vuosina 510–500 eaa., mutta tämä saattaa olla joku saman suvun nuorempi edustaja.[3]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Nauhamalja-tyypin kyliks, n. 550–540 eaa.
-
Nauhamalja-tyypin kyliks, n. 550–540 eaa.
-
Huulimalja-tyypin kyliks, n. 540 eaa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Tleson The J. Paul Getty Museum. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ Tleson Painter The J. Paul Getty Museum. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ Webster, Thomas Bertram Lonsdale: Athenian Culture and Society, s. 65. University of California Press, 1973. ISBN 0520023234. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tleson Wikimedia Commonsissa