Baryton

Baryton, valmistettu Saksassa 2001.

Baryton (bariton, viol barritone, paradon, paridon, pariton, viola di bardone, viola di bordone) on historiallinen jousisoitin, bassogamba, johon on lisätty kannen ja otelaudan välissä kulkeva toinen kielistö. Toisen kielistön takia gamban kaula on levennetty, koska kielistön on mahduttava kulkemaan gambankielien suuntaisesti koko soittimen pituudelta, aivan kannen alareunasta ylös tappikoteloon asti. Nämä kielet ovat myös näppäiltävissä vasemman käden peukalolla. Kielillä on myös toinen tehtävä: soitettaessa jousella gambankieliä reagoi lisätty kielistö myötävärähtelyllä. Soittotekniikka vaatii vasemman käden sormilta kahta toimintaa: gamban kielten painamista otelautaa vasten ja lisätyn kielistön kielten näppäilemistä peukalolla otelaudan alapuolelta. Lisättyä kielistöä nimitetään resonanssikieliksi.

Baryton saa erityistä merkitystä Joseph Haydnin (1732—1809) soittimelle säveltämästä suuresta teosmäärästä. Haydn toimi vuosina 1761—1791 Esterházyn hovissa kapellimestarina, jonka moniin tehtäviin kuului myös säveltäminen hovin eri tilaisuuksiin. Haydn sävelsi 170 kappaletta barytonille eri soitinten kera ja organisoi myös hovin orkesterin säveltäviä jäseniä apuun. Tuloksena syntyi laaja, yhteensä noin 400 sävellyksen ohjelmisto, josta on säilynyt 250 teosta. Suurin osa näistä teoksista on trioja barytonille, alttoviululle ja sellolle - ilmeisesti sekä ruhtinaan että Haydnin eniten arvostamalle kokoonpanolle. Nämä teokset syntyivät vuosina 1762—1775, jota aikaa kutsutaan barytonin kultaiseksi kaudeksi.

Varsinaisena barytonin edeltäjänä voidaan pitää lyyragambaa (engl. lyra viol). Se on pienikokoinen bassogamba, joka oli suosittu Englannissa lähes tarkalleen koko 1600-luvun ajan. Lyyragambaan kuului sen alkuvaiheessa resonanssikielistö. Soittimelle antaa erityistä merkittävyyttä sille sävelletty laaja ja musiikillisesti arvokas ohjelmisto, jolle on tunnusomaista lukuisat erilaiset tarvittavat viritykset.

Barytonit voidaan jakaa niissä käytettävien viritysten perusteella kolmeen ryhmään: barokkibaryton, kolmikielistöinen baryton ja klassinen baryton.

Barokkibaryton oli käytössä vuosina 1610—1720 synnyinmaassaan Englannissa, Brandenburgin hovissa Berliinissä ja Königsbergissä, Kuurinmaalla, Kasselissa, Sleesiassa ja Wienissä. Barokkibarytonin jousella soitettavat kielet viritettiin lyyragamban tapaan lukuisiin eri virityksiin. Resonanssikielet viritettiin yleensä suuren oktaavin alueelle diatoniseen tai kokonaan tai osittain kromaattiseen asteikkoon.

Kolmikielistöinen baryton pohjautuu barokkibarytonin, johon on lisätty kolmas kielistö. Kolmas kielistö sijaitsee kannen tasolla, jousella soitettavien kielten vieressä ja edestä katsottuna otelaudan vasemmalla eli jousikäden puolella. Kolmannen kielistön kieliä näppäillään oikean käden eli jousikäden sormilla, joten samaan aikaan jousella soittaminen ei ole mahdollista.

Klassinen baryton oli varsin rajoitetussa käytössä Euroopan saksankielisellä alueella, sen eräs määrite "kuninkaiden soitin" kuvaa sattuvasti ainakin yhtä osaa käyttäjistään. Tämä versio oli käytössä mahdollisesti jo 1730-luvulta aina 1820-luvulle saakka. Klassisessa barytonissa jousella soitettavien kielten viritys seuraa kehitystä viola da gambassa, jonka viritys vakiintui myös barytonissa.

Barytonin soitto tänään

Toisen maailmansodan jälkeen toimineet barytoninsoittajat olivat yleensä konsertoivia sellon tai viola da gamban -soittajia, jotka hakeutuivat soittimen pariin Haydnin barytonohjelmiston innostamina ja keskittyivät lähinnä Esterhazylle sävellettyyn ohjelmistoon. Barokkibarytonin soittajina tunnetaan vain Alfred Lessing ja Jeremy Brooker. Jälkimmäinen on myös ainoa kolmikielistöisen barytonin soittaja. Brooker on ainoa barytonia pääsoittimenaan pitävä esiintyvä taiteilija. Suomessa toimii vuonna 2002 perustettu yhtye Suomalainen Barytontrio, joka on erikoistunut Haydnin barytontrioihin. Sen barytonisti Markus Kuikka soittaa myös barokkibarytonia.

Lähteet

• Fruchtman, Efrim 1962. The Baryton: Its History and Its Music Re-examined. Acta Musicologica, xxiv. 2-17.
• Fryklund, Daniel 1922: Viola di bardone. Svensk tidskrift för musikforskning. 129-152.
• Holman, Peter 1992: An Addicion of Wyer Stringes beside the Ordinary Stringes. Companion of Contemporary Musical thought. Vol. II. Routledge, Lontoo.1098-1115.
• Landon, H.C. Robbins 1978: Haydn at Esterháza 1766-1790. Thames and Hudson. Lontoo.
• Liebner, Janos 1966: The Baryton. The Consort, xxiii. 109-12
• Otterstedt, Annette 2002: The Viol History of an Instrument. Bärenreiter-Verlag Karl Vötterle GmbH & Co. Kassel.
• Playford, John 1661/1682: Musick´s Recreation on the Viol, lyra way. London.
• Sadie, Julie Anne& Pamplin, Terence M. 2004: Baryton.
• Grove Music Online. www.grovemusic.com. [viittauspäivä 27.10.2004]

Aiheesta muualla

• Markus Kuikka (Arkistoitu – Internet Archive)
• International Baryton Society