Banque de France
| Banque de France | |
|---|---|
| ransk. Banque de France | |
 |
|
 Pankin pääkonttori |
|
| Päämaja |  Hôtel de Toulouse, Pariisi |
| Perustettu | 18. tammikuuta 1800 |
| Puheenjohtaja | François Villeroy de Galhau |
| Valuutta | euro (EUR) |
| Varannot | 31 822 miljoonaa dollaria[1] |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Banque de France (ransk. Ranskan pankki) on Ranskan keskuspankki. Se on ollut Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja eurojärjestelmän osa niiden perustamisesta asti. Banque de France perustettiin 18. tammikuuta 1800 Ranskan ensimmäisen konsulin Napoleon Bonaparten myötävaikutuksella ja kansallistettiin vuonna 1945. Nykyinen Banque de Francen pääjohtaja on François Villeroy de Galhau, joka astui virkaansa 1. marraskuuta 2015.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Perustamista ehdotti joukko pankkiireja, joita tuki voimakkaasti Ranskan ensimmäinen konsuli Napoleon Bonaparte, josta tuli myöhemmin Ranskan keisari. Napoleon halusi luoda vakautta Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen vallinneisiin oloihin. Banque de France perustettiin virallisesti 18. tammikuuta 1800.[3] Se oli alkujaan yksityisomisteinen, koska Napoleon uskoi yksityisen omistuksen parantavan luottamusta pankkiin. Se sai vuonna 1803 yksityisoikeuden seteleiden liikkeellelaskemiseen, mikä nosti sen keskuspankin asemaan. Kun pankin omistajat olivat suunnitelleet lainanmyöntämisen rajoittamista Ranskan valtiolle, Napoleon reagoi tähän ottamalla korkeimman päätösvallan pankin toimielimissä omistajilta hallituksen nimittämille edustajille vuonna 1806.[4]
Kultavarantojen siirto ulkomaille vuonna 1940
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suojatakseen kultavarantoja saksalaisilta toisen maailmansodan aikana ne siirrettiin päämajan ulkopuolelle: vuonna 1933 useita tonneja kultaa lähetettiin rannikkolaitoksiin Brestiin ja Touloniin, ja vuonna 1938 Ranskan laivaston risteilijät kuljettivat 600 tonnia Yhdysvaltain keskuspankkiin. Lopulta valtiovarainministeri Lucien Lamoureux nopeutti jäljellä olevan kullan siirtoa Dakariin, Länsi-Intiaan ja Yhdysvaltoihin 17. toukokuuta ja 23. kesäkuuta 1940 välisenä aikana.[5]
Valtiovalta uudisti pankin hallintoa jälleen vuonna 1936. Suunnitelmissa oli tuolloin kansallistaa Banque de France, mutta se jäi kesken toisen maailmansodan vuoksi. Pankki kansallistettiin lopulta vuonna 1945.[6]
Euron käyttöönotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Euro otettiin käyttöön vuoden 1999 ensimmäisenä päivänä. Euro korvasi Ranskan frangin virallisena valuuttana. Euron ja Ranskan frangin suhde oli 6,55957. Valtaosa rahapoliittisesta päätöksenteosta siirtyi Banque de Francelta Euroopan keskuspankille.[7] Jean-Claude Trichet, järjestyksessä toinen Euroopan keskuspankin pääjohtaja oli ollut Banque de Francen pääjohtaja.
Vuoden 2007–2009 kriisi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Subprime-kriisin puhkeaminen ja siitä johtuva Euroopan kriisi (vuosien 2007–2008 finanssikriisi) johtivat ennennäkemättömään Euroopan keskuspankkien mobilisaatioon. Ranskan keskuspankki osallistui aktiivisesti kriisinhallintaan panemalla täytäntöön määrällisen keventämisen periaatteen Euroopan keskuspankissa.[8][9] Presidentti Christian Noyerin johdolla se toteutti laajamittaisia keventämisoperaatioita.[10]
Tehtävät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Banque de Francella on kolme aluetta, joihin se jakaa tehtävänsä: rahapolitiikka, rahoitusvakaustehtävät ja talouspalvelut. Rahapoliittiset tehtävät liittyvät pitkälti Euroopan keskuspankin määräysten täytäntöönpanoon Ranskassa sekä Ranskan talouden tarkkailuun. Se muun muassa uudelleenrahoittaa ranskalaisia pankkeja ja ostaa velkakirjoja osana Euroopan keskuspankin osto-ohjelmaa. Banque de France laskee liikkeelle ranskalaiset eurosetelit ja on suurin euroseteleiden liikkeellelaskija. Se myös ylläpitää kullasta ja ulkomaisesta valuutasta koostuvaa valuuttavarantoa. Banque de Francen kultavarannot olivat vuonna 2017 suurudeltaan 84,7 miljardia euroa eli 2 436 tonnia, mikä teki siitä maailman neljänneksi suurimman kultavarannon. Kokonaisuudessaan valuuttavaranto oli tuolloin suurudeltaan 133 miljardia euroa.[11]
Banque de Francen alainen Autorité de contrôle prudentiel et de résolution -viranomainen valvoo ranskalaisia pankkeja ja muita rahoituslaitoksia. Vuonna 2017 se suoritti 185 omaa tarkastustehtävää ja 48 tarkastustehtävää Euroopan keskuspankin puolesta osana yhteistä valvontamekanismia. Valvottavana oli vuonna 2017 yli seitsemänsataa hyväksyttyä pankkia ja saman verran muita rahoituslaitoksia. Lisäksi Banque de France huolehtii maksuvälinejärjestelmän vakaudesta ja toimii yhteistyössä Haut Conseil de stabilité financièren kanssa muissa talouden vakauteen liittyvissä tehtävissä.[11]
Muita talouteen liittyviä tehtäviä Banque de Francella on muun muassa kuluttajasuojan valvontaan liittyvissä asioissa. Banque de France on tilastoviranomainen talouteen liittyvissä asioissa. Ranskan valtion tili on Banque de Francessa.[11]
Organisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääjohtaja johtaa Banque de Francen tehtävien toimeenpanoa. Hän on puheenjohtaja yleisneuvostossa ja johtokunnassa. Lisäksi Banque de Francella on kaksi varapääjohtajaa. Ranskan hallitus nimittää pääjohtajan ja varapääjohtajat kuuden vuoden kaudeksi, joka on uusittavissa kerran.[12] Pääjohtajan ja varapääjohtajan lisäksi johtokuntaan kuuluu Banque de Francen osastojen johtajia.[2]
Banque de Francen korkein päättävä elin on yleisneuvosto. Yleisneuvosto päättää pankin tehtävistä siltä osin, kuin se ei kuulu Euroopan keskuspankkijärjestelmän toimivaltaan, sekä henkilöstöstä ja budjetista. Yleisneuvostoon kuuluvat pankin pääjohtaja ja kaksi varapääjohtajaa, kaksi kummankin Ranskan parlamentin kamarin puhemiehen nimittämää edustajaa, kaksi Ranskan hallituksen nimittämää edustajaa, yksi pankin työntekijöiden edustaja ja pankkivalvonnasta vastaavan Autorité de contrôle prudentiel et de résolution -viranomaisen varapuheenjohtaja. Viimeiseksi mainittua lukuun ottamatta jäsenten kausi on kuusi vuotta.[2][13]
Banque de Franceen kuuluu 96 paikallista haarakonttoria, 21 talouskeskusta ja 6 kotitalouksien velkaneuvontakeskusta. Näistä 52 käsittelee käteistä. Lisäksi Banque de Francella on 74 asiakaspalvelupistettä kaupungeissa, joissa sillä ei ole pysyvää haarakonttoria.[2]
Pääjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Järjestys | Nimi | Vuodet | Järjestys | Nimi | Vuodet | Järjestys | Nimi | Vuodet | ||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Emmanuel Crétet | (1806–1807) | 12 | Pierre Magnin | (1881–1897) | 23 | Jacques Brunet | (1960–1969) | ||
| 2 | François Jaubert | (1807–1814) | 13 | Georges Pallain | (1897–1920) | 24 | Olivier Wormser | (1969–1974) | ||
| 3 | Jacques Laffitte | (1814–1820) | 14 | Georges Robineau | (1920–1926) | 25 | Bernard Clappier | (1974–1979) | ||
| 4 | Martin Michel Gaudin | (1820–1834) | 15 | Émile Moreau | (1926–1930) | 26 | Renaud de La Genière | (1979–1984) | ||
| 5 | Antoine d'Argout | (1834–1836) | 16 | Clément Moret | (1930–1935) | 27 | Michel Camdessus | (1984–1987) | ||
| 6 | Jean-Charles Davillier | (1836) | 17 | Jean Tannery | (1935–1936) | 28 | Jacques de Larosière | (1987–1993) | ||
| 7 | Antoine d'Argout | (1836–1857) | 18 | Émile Labeyrie | (1936–1937) | 29 | Jean-Claude Trichet | (1993–2003) | ||
| 8 | Charles Le Bègue | (1857–1863) | 19 | Pierre Fournier | (1937–1940) | 30 | Christian Noyer | (2003–2015) | ||
| 9 | Adolphe Vuitry | (1863–1864) | 20 | Yves Bréart | (1940–1944) | 31 | François Villeroy | (2015- ) | ||
| 10 | Gustave Rouland | (1864–1879) | 21 | Emmanuel Monick | (1944–1949) | |||||
| 11 | Ernest Denormandie | (1879–1881) | 22 | Wilfrid Baumgartner | (1949–1960) | |||||
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Elgie, Robert & Thompson, Helen: The Politics of Central Banks. Lontoo: Routledge, 1998. ISBN 9781134761647 (englanniksi)
- Issing, Otmar: The birth of the Euro. (Alkuperäisteos Der Euro : Geburt, Erfolg, Zukunft, 2008. Käännös Hulbert, Nigel) Cambridge: Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-051-142-9804 (englanniksi)
- Statuts de la Banque de France (pdf) (Banque de Francen ohjesääntö) Banque de France. Viitattu 27.7.2019. (ranskaksi).
Statutes of the Banque de France (pdf) Banque de France. Viitattu 27.7.2019. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ France Foreign Exchange Reserves, 1994 – 2025 | CEIC Data www.ceicdata.com. Viitattu 5.9.2025.
- ↑ a b c d Governance bodies 12.03.2018. Banque de France. Arkistoitu 1.4.2020. Viitattu 27.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Collectif:Aux sources du modèle libéral français - Le secret de la liberté des banques et de la monnaie — Librairal www.librairal.org. Viitattu 22.9.2025. (ranskaksi)
- ↑ Elgie, Thompson 1998, s. 49–50
- ↑ Gaston-Breton Tristan: "Sauvez l'or de la Banque de France!": l'incroyable périple, 1940-1945. Cherche midi, 2002. ISBN 978-2-7491-0045-6
- ↑ Elgie, Thompson 1998, s. 53
- ↑ Issing 2008, s. 19–21
- ↑ Le quantitative easing Banque de France. Viitattu 22.9.2025. (ranskaksi)
- ↑ Quantitative easing à la Banque de France : par ici la monnaie ! Le Nouvel Obs. 12.3.2015. Viitattu 22.9.2025. (ranskaksi)
- ↑ LEAD 1-QE-La BdF a acheté pour ?18 mds de titres à ce jour-Noyer Reuters. 24.3.2015. Viitattu 22.9.2025. (ranskaksi)
- ↑ a b c Banque de France: Chiffres clés 2017 (pdf) banque-france.fr. 18.07.2018. Viitattu 26.7.2019. (ranskaksi)
- ↑ Banque de Francen ohjesääntö, osa II, luku 4
- ↑ Banque de Francen ohjesääntö, osa II, luku 2
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Banque de France Wikimedia Commonsissa
