Auringonvihreä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Auringonvihreä
Solgrönt
Auringonvihreä.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Gunnar Björling
Kieli ruotsi
Genre runous
Kustantaja Gunnar Björling
Julkaistu 1933
Sivumäärä 118
Suomennos
Suomentaja Pauliina Haasjoki
Peter Mickwitz
Kansitaiteilija Olli-Pekka Tennilä
Kustantaja Poesia
Julkaistu 2015
Ulkoasu nid.
Sivumäärä 129
ISBN 978-952-305-035-8
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Auringonvihreä (ruots. Solgrönt) on Gunnar Björlingin runokokoelma vuodelta 1933. Alkuaan hän julkaisi sen omakustanteena, mutta myöhemmin sen on julkaissut Suomessa Söderströms. Teoksen ovat suomentaneet Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz, ja sen on julkaissut vuonna 2015 Poesia. Suomentajat saivat vuonna 2015 Yleisradion myöntämän Tanssiva karhu -palkinnon Kääntäjäkarhu-palkinnon.[1] Hän on eurooppalaisen runouden modernismin kirkkaimpia tähtiä[2].

Suomennoksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssivan karhun palkintoraadin arvion mukaan Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz ovat selviytyneet Björlingin omaperäisen kielen suomentamisen asettamista haasteista hienosti, vaikka työ on ollut paikoin hyvin vaativaa.[1]

Vesa Haapalakin kiittää suomentajia tärkeästä työstä, sillä teos paljastaa 1950-luvun suomalaisen modernismin juuret. Hän arvioi, että yhtenä suomentamisen motivaationa on ollut Björlingin monessa rekisterissä liikkuva kieli, joka on nykyrunouden tärkeä esikuva. Hän pitää suomentajien työtä ”pääosin hyvänä” mutta asettaa varauksen viimeisen osan kohdalla: ”Sonetit ovat kompastuskivi. – – loppusoinnuista on luovuttu. Tulos on usein kömpelö.”[3]

Harri Nordell tiivistää Turun Sanomien arviossaan: ”Auringonvihreä on sanalla sanoen viime vuosien – ja ehkä tulevienkin – yksi tärkeimmistä runosuomennoksista.”[4]

Suomentajat itse eivät pitäneet työtään erityisen vaikeana: teos antoi ”päin vastoin paljonkin vinkkejä siitä, miten itse voisimme ottaa vapauksia”. Lisäksi heidän keskusteleva työskentelytapansa ”sopi erityisen hyvin runouden kääntämiseen”.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tuikka, Raili: Kääntäjäkarhu Pauliina Haasjoelle ja Peter Mickwitzille yle.fi. 1.7.2015. Viitattu 12.7.2015.
  2. Kultakuume: Auringonvihreä (Haastateltavana Peter Mickwitz) 11.5.2015. Yle.fi. Viitattu 14.7.2015.
  3. Haapala, Vesa: Kieli on aurinko, joka uuvuttaa. Helsingin Sanomat, 12.7.2015, s. C 17–18. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.7.2015.
  4. a b Nordell, Harri: Ja että kaikki on toden hyrrässä 22.3.2015. Turun Sanomat. Viitattu 12.7.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]