Auli Leskinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Auli Leskinen (s. 1960 Joensuu)[1] on Suomen Madridin-instituutin johtaja. Hän aloitti tehtävässä 1. elokuuta 2012.[2]

Aiemmin Leskinen työskenteli Kirkon ulkomaanavun kansainvälisenä tiedottajana ja kouluttajana sekä Helsingin yliopiston ja Texasin Austinin yliopiston tutkijana. Hän on toiminut myös Yleisradion Latinalaisen Amerikan sopimuskirjeenvaihtajana ja tv-uutisten ulkomaantoimittajana sekä kääntäjänä ja tulkkina.

Leskinen on perehtynyt Latinalaisen Amerikan ja Karibian kirjallisuuteen ja väitellyt Chilen sotilasdiktatuurin ajan kirjallisuudesta. Hän on koulutukseltaan espanjan kielen filologi ja Latinalaisen Amerikan tutkimuksen tohtori.[3] Väitöskirjaa hän lähti tekemään Chileen, kun Suomessa ei vastaavaa koulutusta ollut.lähde? Chilen sotilasdiktatuurin ajan proosaa käsitellyt väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa 2008.[4]

Leskisen kaunokirjallinen esikoisteos Petojen aika julkaistiin vuonna 2013. Se kuvaa Chilen sotilasdiktatuurin ajan tapahtumia, joiden keskiössä on kokemuksiaan purkava Cristina ja hänen perheensä. Teos oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuoden parhaasta esikoiskirjasta.[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Auli Leskinen: Petojen aika HS.fi. 26.10.2013. Arkistoitu 13.11.2013. Viitattu 13.11.2013.
  2. Suomen Madridin-instituutti, Finlandia.es, viitattu 13.10.2013
  3. Auli Leskisestä Suomen Madridin-instituutin johtaja, (Arkistoitu – Internet Archive) Tsv.fi, viitattu 13.10.2013
  4. Auli Leskinen – Kulttuurilähettiläs Madridin ytimessä, Helsinki.fi, viitattu 13.10.2013
  5. Antti Majander. Chile vuonna nolla, Helsingin Sanomat 13.10.2013 sivu C 16
  6. Kymmenen parasta esikoiskirjailijaa esittäytyvät HS.fi. 27.10.2013. Arkistoitu 5.12.2013. Viitattu 26.11.2013.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.