Astyanaks

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Astyanaks (m.kreik. Ἀστυάναξ, ”kaupungin valtias”) oli kreikkalaisessa mytologiassa Hektorin ja Andromakhen poika. Syntymässään hänelle annettiin nimi Skamandrios (m.kreik. Σκαμάνδριος) Skamandros–joen mukaan, mutta troijalaiset nimesivät hänet Astyanaksikseksi hänen asemansa vuoksi kaupungin uljaimman sankarin esikoispoikana.[1] Myös Herakleella oli samanniminen poika Thespioksen tyttären kanssa.[2]

Troijan kukistumisen jälkeen Andromakhe kätki lapsen puolisonsa hautakammioon. Astyanaks kuitenkin löydettiin piilostaan, jolloin kreikkalaiset päättivät heittää lapsen alas kukistuneen Troijan muureilta, peläten tämän vartuttuaan kostavan isänsä kuoleman.[3][4][5][6][7][8] Lähteestä riippuen tämän teki joko Odysseus[9] tai Neoptolemos[10][11] – tosin Seneca kertoo lapsen hypänneen itse muurilta alas Odysseuksen lausuessa Kalkhaan ennustusta, joka vaati lapsen uhraamista suotuisien tuulien varmistamiseksi.[12]

Tarinasta on lukuisia muunnelmia keskiajalta ja renessanssin aikakaudelta, joissa Astyanaks onnistui pelastumaan Troijan tuhosta ja perusti myöhemmin uuden Troijan.

  1. Homeros: Ilias vi.390–413 (engl. käännös).
  2. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 2.7.8 engl. käännös.
  3. Hyginus: Fabulae cix (engl. käännös).
  4. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi 5.23 (engl. käännös).
  5. Quintus Smyrnaeus: Troijan tuho xiii.279–317 (engl. käännös).
  6. Ovidius: Muodonmuutoksia xiii.399–417 (engl.käännös).
  7. Euripides: Andromakhe 5–9(engl.käännös).
  8. Euripides: Troijan naiset 1118–1122(engl.käännös).
  9. Iliou persis frag. 1, 3 (engl. käännös (Arkistoitu – Internet Archive)).
  10. Ilias mikra frag. 14 (engl. käännös (Arkistoitu – Internet Archive)).
  11. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 10.25.9 (engl. käännös).
  12. Seneca: Troijan naiset 1088–1103 (engl. käännös).