Asta Leppä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asta Leppä
Henkilötiedot
Syntynyt 10. syyskuuta 1965, Turku
Kansalaisuus Suomi
Ammatti toimittaja, tietokirjailija, kolumnisti
Kirjailija
Esikoisteos "Sinä et hävinnyt", 2008
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Asta Leppä (s. 10. syyskuuta 1965 Turku) on Raisiossa asuva toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija.

Leppä on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja on valmistunut Tampereen yliopistosta. Vuosina 1989-2006 hän työskenteli Anna-lehdessä. Vapaana toimittajana hän on kirjoittanut suomalaisiin tiedotusvälineisiin yhteiskunnallisista aiheista, erityisesti eriarvoistumisesta, huono-osaisuudesta ja muuttuvasta työelämästä. Hän on myös toiminut kolumnistina sekä Yleisradiossa että useissa aikakausi- ja sanomalehdissä. Hänen tieteisnovellinsa Avain sijoittui vuoden 2017 Atorox-kisassa kymmenen parhaan joukkoon.[1] Leppä on pitänyt kolme valokuvanäyttelyä.

Lepän ensimmäinen teos "Sinä et hävinnyt" ilmestyi vuonna 2008. Kirja käsitteli ero- ja surutyötä puolison kuoleman jälkeen. Kriitikko Suvi Aholan mukaan ”tätä lähemmäs Augustinuksen Tunnustuksia nykypäivänä tuskin pääsee.” [2]

Esseitä sisältävä "Voittajien varjot – elämää eriarvoisten tasavallassa" ilmestyi 2017. Kirjaa siivitti Lepän jäsenyys Tampereen yliopiston professori Juho Saaren vetämässä Kaksi Suomea – kasvaako eriarvoisuus (KASU) -ryhmässä vuosina 2015-2017.[3] Kriitikko Ville Hämäläisen mukaan Voittajien varjot ”edustaa samansuuntaista traditiota esimerkiksi bell hooksin ja Martha Nussbaumin kanssa” ja ”tuo suomalaiseen asiaproosaan tärkeän yhteiskunnallisen kysymyksen, joka ansaitsee saada muidenkin kuin sosiologien huomion osakseen.” [4]

Lepän esseistinen Sävyttömät sanat – kun vastakkainasettelut saivat vallan ilmestyi vuonna 2019. Hän oli teoksesta ehdokkaana Kanava-palkintoon.[5]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sinä et hävinnyt. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 9789511212.
  • Voittajien varjot – Elämää eriarvoisten tasavallassa. Helsinki: Kirjapaja, 2017. ISBN 9789522887382.
  • Sävyttömät sanat – Kun vastakkainasettelut saivat vallan. Helsinki: Kirjapaja, 2019. ISBN 978-952-354-073-6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]