Arthur Percival
| Arthur Percival | |
|---|---|
 Arthur Percival joulukuussa 1941. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. joulukuuta 1887 Aspenden, Hertfordshire |
| Kuollut | 31. tammikuuta 1966 (78 vuotta) Lontoo |
| Sotilashenkilö | |
| Sotilasarvo | kenraaliluutnantti |
Arthur Ernest Percival (26. joulukuuta 1887 Aspenden, Hertfordshire – 31. tammikuuta 1966 Lontoo)[1] oli brittiläinen kenraaliluutnantti, joka toimi komentajana toisessa maailmansodassa. Hän antautui Japanille Singaporen taistelun päätteeksi helmikuussa 1942.
Ennen toista maailmansotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Percival kävi lapsena Rugby School -yksityiskoulua ja työskenteli metallialan yrityksessä, kunnes värväytyi vapaaehtoisena Britannian armeijaan ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914. Hänet pikakoulutettiin suoraan upseeriksi, ja hän taisteli länsirintamalla ja haavoittui Sommen taistelussa. Hän sai muun muassa Distinguished Service Order- ja Croix de Guerre -kunniamerkit. Sodan jälkeen Percival jäi pysyvästi sotilasuralle ja suoritti sekä armeijan että laivaston esikuntaupseerikoulutuksen, yleten 1924 majuriksi, 1929 everstiluutnantiksi ja 1936 everstiksi. Maailmansotien välisenä aikana hän palveli muun muassa Venäjän sisällissodan interventiojoukoissa (1919) ja Irlannin itsenäisyyssodassa (1920–1921) sekä siirtomaajoukoissa Nigeriassa ja Maltalla. Vuosina 1936–1937 hän oli Malaijan joukkojen esikuntapäällikkönä. Tuolloin hän laati suunnitelman Singaporen puolustamiseksi mantereelta tulevalta hyökkäykseltä, mutta Britannian sotaministeriö hylkäsi hänen ehdotuksensa.[1][2]
Toisessa maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen maailmansodan puhjetessa Percival oli brittiläisen siirtoarmeijan 43. divisioonan komentajana. Dunkerquen evakuoinnin jälkeen hän siirtyi komentamaan 44. divisioonaa, jonka oli tarkoitus puolustaa Britannian rannikkoa mahdolliselta Saksan maihinnousulta.[3] Toukokuussa 1941 Percival nimitettiin Malaijan brittijoukkojen komentajaksi ja hänet ylennettiin samalla kenraaliluutnantiksi.[1] Hän sai ylennyksen monien kokeneempien upseerien ohi, koska pääesikunnan päällikkö John Dill piti häntä luottomiehenään.[2] Malaijassa Percivalilla oli käytössään alle kolme divisioonaa eikä lainkaan panssarivaunuja, joten hän pyysi kuutta divisioonaa lisää, mutta lisäjoukkoja ei myönnetty. Edellytykset alueen tehokkaaseen puolustukseen olivat siten valmiiksi heikot.[3]
Japani aloitti hyökkäyksensä maihinnousuilla 7.–8. joulukuuta 1941. Kenraali Tomoyuki Yamashitan japanilaisjoukot pakottivat nopeasti britit perääntymään etelään samalla kun Japanin laivasto sai rannikkoalueet hallintaansa upotettuaan brittien sotalaivat HMS Prince of Walesin ja HMS Repulsen. Tammikuun lopussa 1942 Percival määräsi kaikki joukkonsa perääntymään mantereelta Johorensalmen yli Singaporen saarelle. Japanilaisten tehtyä 8. helmikuuta maihinnousun saaren pohjoisrannikolle Percival perääntyi saaren eteläkärjessä olleeseen Singaporen kaupunkiin.[3] Pääministeri Winston Churchill vaati häntä jatkamaan puolustustaistelua, koska brittijoukot olivat määrällisesti ylivoimaisia, mutta Percival arveli saavansa japanilaisilta paremmat antautumisehdot, jos hän ei pitkittäisi tuhoon tuomittua taistelua. Percival määräsi 15. helmikuuta koko armeijansa, yli 130 000 miestä, antautumaan.[2]
Percival ja hänen miehensä olivat sotavankeina koko lopun sodan ajan, ensin Changissa Singaporessa ja myöhemmin Formosalla sekä Mantšuriassa. Vapauduttuaan hän osallistui syyskuussa 1945 Japanin antautumisseremoniaan ja myös kenraali Yamashitan antautumiseen päivää myöhemmin. Percival vetäytyi palveluksesta seuraavana vuonna.[1] Hän julkaisi vuonna 1949 muistelmakirjan The War in Malaya.[3]
Myöhemmät arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Singaporen antautuminen oli Britannian armeijan nöyryyttävin tappio koko toisessa maailmansodassa.[3] Percivalia on syytetty tappiosta ja hänen on sanottu olleen komentajana mielikuvitukseton ja siksi sopimaton tehtäviinsä. Toisaalta monien sotahistorioitsijoiden mielestä brittijoukkojen tilanne Malaijalla ja Singaporessa oli sodan syttyessä joka tapauksessa jo lähes toivoton, sillä Percivalin aiemmat aloitteet alueen puolustuksen vahvistamisesta eivät olleet saaneet ylimmän sodanjohdon tukea.[1][2] Percivalilla oli myös huonot suhteet kahteen hänen alaisenaan olleeseen komentajaan, Lewis Heathiin ja Gordon Bennettiin.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Michele Wee: Arthur E. Percival (englanniksi) National Library Board Singapore. Viitattu 24.6.2017.
- ↑ a b c d e Jon Diamond: General Arthur Percival: a Convenient Scapegoat? (englanniksi) Warfare History Network 17.6.2016. Viitattu 24.6.2017.
- ↑ a b c d e Arthur Percival (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 24.6.2017.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arthur Percival Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
