Arsiniini
| Arsiniini | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C1=CC=[As]C=C1[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C5H5As |
| Moolimassa | 140,01 g/mol |
| Sulamispiste | –54 °C[2] |
| Kiehumispiste | < 25 °C[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Arsiniini eli arsabentseeni (C5H5As) on heterosyklinen aromaattinen yhdiste ja rakenteeltaan pyridiinin ja fosforiinin arseenianalogi.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa arsiniini on väritön kaasu tai neste, jolla on sipulinkaltainen haju. Se pystytään tislaamaan normaalissa ilmanpaineessa, mutta se reagoi helposti ilman happeen muuttuen punaiseksi. Arsiniini on suhteellisen stabiili heikkojen happojen tai emästen aiheuttamaa hydrolyysiä vastaan. Arsabentseenin rakenteessa kaikki sidokset ovat lähes yhtä pitkiä ja NMR-, UV-, fotoelektroni- ja mikroaaltospektroskooppiset tutkimukset ja laskennalliset tutkimukset vahvistavat yhdisteellä olevan aromaattista luonnetta.[2][3][4][5][6][7]
Arsiniini reagoi pyridiinistä poiketen helposti elektrofiilisella aromaattisella substituutiolla o- ja p-asemiin. Arsiniini on bentseeniin verrattuna noin 1 000 kertaa reaktiivisempi. Se reagoi myös erittäin elektrofiilisten alkyynien kuten heksafluori-2-butyynin kanssa Diels–Alder-reaktiolla. Arsiniini muodostaa kompleksiyhdisteitä eräiden siirtymämetallien kanssa.[2][5][6][7]
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arsiniinin synteesin ensimmäinen vaihe on 1,4-pentadiyynin reaktio dibutyylistannaanin kanssa, minkä tuotteena muodostuu 1,1-dibutyylistannasykloheksa-2,5-dieeniä. Tämä syklinen välituote reagoi arseenitrikloridin kanssa muodostaen heterosyklisen arseeniyhdisteen. Tästä yhdisteestä eliminoituu vetykloridia kuumennettaessa tai emäksen kuten DBU:n vaikutuksesta.[2][3][4][7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Arsabenzene – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 27.5.2015.
- ↑ a b c d e Jane E. Macintyre: Dictionary of Organometallic Compounds, s. 227. CRC Press, 1994. ISBN 9780412430602. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.5.2015). (englanniksi)
- ↑ a b G. O. Doak, G. Gilbert Long & Leon D. Freedman: Arsenic Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2014. Viitattu 27.5.2015
- ↑ a b N. N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 593. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 744, 757. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.5.2015). (englanniksi)
- ↑ a b Peter Atkins, Tina Overton, Jonathan Rourke, Mark Weller, Fraser Armstrong: Shriver and Atkins' Inorganic Chemistry, s. 395. Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0199236176. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.5.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c P. Powell: Principles of Organometallic Chemistry, s. 144. Springer, 2013. ISBN 978-94-010-7032-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.5.2015). (englanniksi)