Arseenipentafluoridi
| Arseenipentafluoridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | AsF5 |
| Moolimassa | 169,92 g/mol |
| Ulkomuoto | Väritön kaasu tai keltainen neste |
| Sulamispiste | –79,8 °C[1] |
| Kiehumispiste | –52,8 °C[1] |
| Tiheys | 2,33 g/cm3 (–53 °C)[1] |
Arseenipentafluoridi (AsF5) on arseenin ja fluorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää fluoraavana reagenssina, elektroniikkateollisuudessa ja sähköjohtavien polymeerien valmistuksessa.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa arseenipentafluoridi on väritöntä kaasua. Se voidaan nesteyttää, jolloin se on keltaista nestettä. Rakenteeltaan arseenipentafluoridi on trigonaalinen bipyramidi ja kaasumaisena osittain dissosioituneena ioneiksi. Yhdiste on hyvin vahva Lewis-happo ja reagoi fluoridien kanssa muodostaen heksafluoroarsenaatti-ionin ([AsF6]-). Väkevän rikkihapon ja arseenipentafluoridin seos on hyvin vahva superhappo. Yhdiste kykenee interkalatoitumaan grafiitin kidehilaan, ja muodostuvan interkalaatioyhdisteen sähkönjohtavuus on samaa luokkaa kuparin ja hopean kanssa. Muiden arseeniyhdisteiden tavoin arseenipentafluoridi on hyvin myrkyllistä.[1][2][3][4]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arseenipentafluoridia voidaan valmistaa muun muassa arseenin ja fluorin tai arseenitrifluoridin ja fluorin välisellä reaktiolla.[1][3][4]
- 2 As + 5 F2 → 2 AsF5
- AsF3 + F2 → AsF5
Arseenipentafluoridia voidaan käyttää fluoraamaan metalleja, jolloin muodostuu niiden fluoridisuoloja, doupanttina puolijohteiden valmistuksessa, superhappojen valmistukseen ja sähköäjohtavien polymeerien ja kuitujen valmistuksessa.[1][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Charles B. Lindahl & Tariq Mahmood: Fluorine Compounds, Inorganic, Arsenic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 3.4.2016
- ↑ G. O. Doak, G. Gilbert Long & Leon D. Freedman: Arsenic Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2014. Viitattu 3.4.2016
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 747. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.4.2016). (englanniksi)
- ↑ a b c George A. Olah,G. K. Surya Prakash,Jean Sommer,Arpad Molnar: Superacid Chemistry, s. 44. John Wiley & Sons, 2009. ISBN 978-0-470-42154-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.4.2016). (englanniksi)