Aromurmeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aromurmeli
Aromurmeli Ukrainassa.
Aromurmeli Ukrainassa.
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Oravamaiset Sciuromorpha
Heimo: Oravat Sciuridae
Alaheimo: Varsinaiset oravat Sciurinae
Suku: Murmelit Marmota
Laji: bobak
Kaksiosainen nimi

Marmota bobak
(Müller, 1776)

Levinneisyyskartta.
Levinneisyyskartta.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Aromurmeli Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Aromurmeli Commonsissa

Aromurmeli eli bobakki (Marmota bobak) on alppimurmelia kooltaan ja väritykseltään muistuttava jyrsijälaji. Sitä tavtaan arolla Ukrainassa, Venäjällä ja Kazakstanissa. Historiallisesti sen kannat taantuivat voimakkaasti aina 1900-luvun puolivälille saakka, mutta nykyisin kantoja pidetään vakaana. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt aromurmelin elinvoimaiseksi lajiksi.

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aromurmeli voidaan jakaa kolmeen alalajiin:[1]

  • M. b. bobak lajin levinneisyyasalueen länsiosissa
  • M. b. kozlovi hajanaisella alueella levinneisyysalueen keskellä
  • M. b. tschaganensis levinneisyysalueen itäosissa

[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aromurmeli pesäkolollaan.

Aromurmelien ruumiin pituus on 490–575 mm ja hännän pituus 106–130 mm. Painoa niillä on 5 700 g. Turkki eri yksilöillä on yleensä samanvärinen. Selkäpuoli on heinänkeltainen ja ruosteenruskea. Vatsapuoli on hieman vaaleampi. Päässä on mustan ja ruskean sävyjä. Häntä tummenee juurestaan kohti mustaa tai ruskeaa hännänpäätä.[2]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aromurmelia tavataan osissa Kazakstania, Ukrainaa ja Venäjää. Historiallisesti lajia on tavattu koko Länsi-Ukrainasta Irtyšjoelle Kazakstaniin ulottuvalla arolla, mutta nykyisin levinneisyysalue on muuttunut etenkin Euroopan puolella hyvin laikuttaiseksi. Suurin osa lajin levinneisyysalueesta on nykyisin Uralilla ja Kazakstanin pohjoisosassa.[1]

Lajia esiintyy nimensä mukaisesti avoimella arolla.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aromurmeli on päiväeläin.[2] Ne muodostavat yhdyskuntia, joihin kuuluu useita perheryhmiä.[1] Tyypilliseen perheryhmään kuuluu hallitseva uros ja naaras, sekä jälkikasvu kahden vuoden ikään saakka. Perheryhmät saattavat olla etenkin lähellä ihmisen häiritsemiä alueita epävakkaampia. Aromurmelit kaivavat monimutkaisia käytäväjärjestelmiä, joilla voi olla syvyyttä 4–5 metriä. Pesän ja sisäänkäytävät huomaa ulkoa niiden suulle kerätystä maakasasta. Aikuiset yksilöt tekevät rauhasilla suussaan ja poskilla hajumerkkejä pesän suulle, suun maakasalle ja muille rakennelmille. Aromurmelit horrostavat 6–7-kuukautta omissa perheryhmissään.[2] Horros alkaa eri aikoihin riippuen alueesta ja se päättyy maalis-huhtikuussa.[1]

Vuosittain naaraista lisääntyy noin 60 %. Poikaset syntyvät loppukeväästä tai alkukesästä. Kerrallaan niitä syntyy 4–7. Sukukypsiksi ne kasvavat kolmannella elinvuodellaan, jolloin ne myös jättävät perheryhmänsä hajaantuen muille alueille. Vankeudessa ne voviat elää 7,4-vuotiaiksi saakka.[2]

Aromurmelit käyttävät ravinnokseen heiniä, muiden kasvien vihreitä osia, sekä niiden sipuleja ja kukkia.[2] Lajin luonnollisia vihollisia ovat mm. kettu, susi, kotkat ja korppikotkat.[3] Usein aromurmelit istuvat takajaloillaan pystyssä tarkkailleen ympäristöään mahdollisten uhkien varalta. Sellaisen havaitessaan niillä on yksinkertainen hälytysäänähdys.[2]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt aromurmelin elinvoimaiseksi lajiksi. Laji on taantunut aikanaan voimakkaastikkin, mutta nykyisin sen kantoja pidetään vakaina.[1]

Historiallinen taantuminen 1900-luvun puolivälille saakka johtui liiallisesta metsästyksestä, sekä arojen muuttamisesta viljelymaiksi.[1] Aikanaan se tunnettiin etenkin nälänhätäkausien hätävararavintona.[2] Neuvostoliiton kaudella lajin metsästäminen kiellettiin Venäjällä ja Ukrainassa 1960-luvulla. 1980-luvulla tehtiin useampi istutuksia, joiden johdosta syntyi uusia kantoja, joilta laji levisi myös luonnollisesti muualle aikaisemmalle levinneisyysalueelleen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Tsytsulina, K., Zagorodnyuk, I., Formozov, N. & Sheftel, B.: Marmota bobak IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 10.1.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Richard W. Thorington, Jr., John L. Koprowski, Michael A. Steele ja James F. Whatton: Squirrels of the World, s. 272-273. Johns Hopkins University Press, 2012. ISBN 978-1-4214-0469-1. (englanniksi)
  3. Jiří Gaisler ja Jan Zejda: Suuri eläinkirja, s. 295. suom. Mattias Toivanen, Jere Malinen ja Ismo Nuuja. WSOY, 1995. ISBN 951-0-22848-6.