Antikytheran efebi
Antikytheran efebi | |
---|---|
Antikytheran efebi. |
|
Nimi | Antikytheran efebi |
Valmistumisvuosi | 340–330 eaa. |
Taiteenlaji | veistos |
Sijainti | Kansallinen arkeologinen museo, Ateena, Kreikka |
Antikytheran efebi tai Antikytheran nuorukainen on nuorta miestä esittävä antiikin kreikkalainen pronssiveistos. Se on ajoitettu klassisen kauden lopulle vuosille 340–330 eaa. Veistos on saanut nimensä siitä, että se löydettiin niin kutsutusta Antikytheran hylystä läheltä Antikytheran saarta vuonna 1900. Veistos on sijoitettu Kansalliseen arkeologiseen museoon (sali 28) Ateenassa.[1]
Veistos esittää nuorukaista seisomassa oikea käsi kohotettuna. Paino on vasemmalla jalalla. Nuorukaisen kädessä on ollut joku esine, joka on kadonnut. Veistoksesta puuttuvat myös silmät. Nuorukaisesta on esitetty useita eri tulkintoja. Yhden yleisen tulkinnan mukaan kyseessä olisi Perseus, joka roikottaa hiuksista Medusan päätä. Toisen myös yleisen tulkinnan mukaan veistos esittäisi Parista kädessään Eriksen omena. Nuorukainen on tulkittu myös muun muassa Apolloniksi, Hermeeksi kädessään kerykeion, Herakleeksi kädessään sauva tai leijonantalja, urheilijaksi kädessään voittopalkinto, sekä nuoren miehen hautaveistokseksi. Patsaan korkeus on 1,96 metriä.[1]
Kuvanveistäjää ei tunneta varmuudella. Nykyisin monet tutkijat uskovat veistoksen olevan Polykleitoksen seuraajien niin kutsutun argoslais-sikyonilaisen koulukunnan tuotantoa, ja kuvanveistäjäksi arvellaan usein Kleon Sikyonilaista. Taiteilijaksi on ehdotettu myös Skopas Paroslaista sekä Eufranor Isthmialaista.[1]
Hylyssä veistos oli osina, joista se on koottu uudelleen. Veistos kunnostettiin alun perin 1901–1902. Tulos osoittautui epätyydyttäväksi, ja siksi veistos purettiin ja koottiin uudelleen vuonna 1947.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d The Antikythera Youth National Archaeological Museum. Arkistoitu 3.10.2016. Viitattu 22.8.2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antikytheran efebi Wikimedia Commonsissa