Anitškovin palatsi
| Anitškovin palatsi Аничков дворец |
|
|---|---|
 |
|
| Sijainti | Venäjä |
| Koordinaatit | 59°55′58″N 30°20′23″E / 59.9328°N 30.3397°E |
| Rakennustyyppi | Palatsi ja maamerkki (en) |
| Suunnittelija | Bartolomeo Rastrelli |
| Valmistumisvuosi | |
| Omistaja | Elisabet Petrovna |
| Rakennuttaja | Elisabet Petrovna |
 Anitškovin palatsi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Anitškovin palatsi (ven. Аничков дворец, Anitškov dvorets) on Pietarissa Nevski prospekt -kadun ja Fontankajoen varrella sijaitseva historiallinen keisarillinen palatsi. Se on saanut nimensä Fontankan ylittävän läheisen Anitškovin sillan mukaan. Palatsin julkisivu aukeaa kohti Fontankaa, josta aikanaan johti kanava palatsin luo.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palatsi sijaitsee paikassa, joka on alun perin kuulunut Venäjälle muuttaneelle kreivi António Manuel de Vieiralle. Hän lukeutui Pietari Suuren ystäväpiiriin.
Palatsi rakennettiin alkuaan barokkityylisenä vuosina 1741–1754.[1] Sen suunnittelivat mahdollisesti arkkitehdit Bartolomeo Rastrelli ja Mihail Zemtsov, mutta todisteita suunnittelijoista ei ole. Palatsi rakennettiin keisarinna Elisabetin pääasunnoksi. Palatsin valmistumisen jälkeen Elisabet lahjoitti sen rakastajalleen kreivi Aleksei Razumovskille, jonka kuoleman jälkeen palatsi palasi keisarillisen perheen käyttöön.
Vuonna 1776 keisarinna Katariina Suuri antoi palatsin ruhtinas Grigori Potjomkinille. Rakennus muutettiin vuosina 1778–1779 uusklassisen tyylin mukaiseksi arkkitehti Ivan Starovin suunnitelmien mukaan. Uusklassinen asu on säilynyt sisätiloissa.[1] Palatsin peruskorjausten myötä sen maille rakennettiin puutarha, jonka suunnitteli englantilainen maisemanhoitaja William Hould.
Venäjän valtio osti palatsin vuonna 1793 ja se annettiin keisarin käyttöön. Sitä kunnostettiin arkkitehti Jegor Sokolovin suunnitelmien mukaan. Palatsin laajennukseksi valmistui vuosina 1803–1806 arkkitehti Giacomo Quarenghin suunnittelema Nevski prospektin suuntainen lisärakennus keisarillisen kabinetin käyttöön. Kabinettirakennusta koristaa joonialainen pylväikkö. Keisari Aleksanteri I luovutti vuonna 1809 palatsin sisarelleen, suuriruhtinatar Jekaterina Pavlovnalle. Arkkitehti Luigi Rusca suunnitteli palatsiin uusia piharakennuksia ja asuintiloja. Vuonna 1817 palatsi siirtyi suuriruhtinas Nikolai Pavlovitšille (myöhempi keisari Nikolai I). Hänen aikanaan arkkitehti Carlo Rossi suunnitteli palatsiin uuden koristelun, puutarhapaviljongit ja rautaisen aidan.[1]
Palatsi oli vuoteen 1860 ensin Nikolai I:n ja sitten hänen leskensä, keisarinna Aleksandra Fjodorovnan omistuksessa. Vuodesta 1865 sen omisti suuriruhtinas Aleksandr Aleksandrovitš eli myöhempi keisari Aleksanteri III. Hänen hallitsijakautenaan palatsin sisustusta uudistivat arkkitehdit Ernest Gibert, Ippolit Monighetti ja Maximilian Messmacher. Keisarinvallan loppuaikoina vuosina 1894–1917 palatsissa asui Aleksanteri III:n leski, keisarinna Maria Fjodorovna.[1]
Lokakuun vallankumouksen jälkeen Anitškovin palatsissa toimi vuosina 1918–1934 Pietarin (Leningradin) kaupunginmuseo. Palatsi kunnostettiin vuosina 1936–1937, minkä jälkeen siitä tuli pioneerien palatsi.[1] Nykyisin palatsissa on pieni museo, jossa turistit eivät yleensä voi vierailla, mutta sen tiloja vuokrataan.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Anitškovin palatsi Expedia. Viitattu 16.5.2022.
- Аничковский дворец Brockhaus–Jefron-tietosanakirja (1890–1907) (venäjäksi).
- Аничков дворец Прогулки по Петербургу (venäjäksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anitškovin palatsi Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||
