Alexander Paischeff

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pauli Aaltosen rintakuva Paischeffista vuodelta 1913.

Alexander Paischeff (1. maaliskuuta 1894 Viipuri15. marraskuuta 1941 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari, kuvittaja ja taidegraafikko.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paischeff opiskeli aluksi syntymäkaupungissaan Viipurin taiteen ystävien piirustuskoulussa 1908–1912 sekä myöhemmin Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Taideteollisessa keskuskoulussa 1912–1915. Debyyttinäyttelynsä hän piti Helsingissä vuonna 1914. Sen jälkeen Paischeffin teoksia oli 1930-luvulla esillä Suomen lisäksi myös Neuvostoliitossa, Latviassa, Saksassa, Itävallassa, Unkarissa ja eri Pohjoismaissa. Paischeff kuvasi uransa alkuaikoina lähinnä eläimiä, erityisesti hevosia, mutta siirtyi myöhemmin maisemamaalauksiin, joita hän teki Helsingistä sekä kaupungin ympäristöstä.[1] Akvarellien ja öljymaalausten lisäksi Paischeffin tuotanto käsittää grafiikkaa. Hän kuvitti erilaisia lehtiä ja kirjoja sekä teki myös postikortteja ja opetustauluja.[2] Hän teki yhteistyötä muun muassa venäläissyntyisen Elena Kojinen kanssa.

Paischeff toimitti myös Suomen Taiteilijaseuran julkaiseman Kuvataiteilijamatrikkelin toisen laitoksen, joka julkaistiin kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen nimellä Suomen Kuvaamataiteilijat. Paischeffin puoliso oli vuodet 1917–1918 taidemaalari ja tekstiilitaiteilija Eva Anttila. Heidän tyttärensä Eila Pajastie tuli tunnetuksi taidekriitikkona.[3]

Kuvia teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paischeff Paischeff, Alexander (Arkistoitu – Internet Archive) Uppslagsverket Finland. Viitattu 15.5.2014.
  2. Ilkan monumentti – Alexander Paischeff 1924 (Arkistoitu – Internet Archive) Jaakko Ilkan suku ry. Viitattu 15.5.2014.
  3. Kuka kukin on (Aikalaiskirja) : Who's who in Finland 1954 Projekt Runeberg. Viitattu 15.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]