Opetustaulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paperinvalmistusta kuvaava saksalainen opetustaulu.

Opetustaulut ovat 1800–1900-luvulla käytettyjä luokkahuoneen havaintovälineitä, joilla pyrittiin visuaalisesti esittämään asioita opettajan puheen ja oppikirjojen tekstin tueksi. Niitä käytettiin erityisesti sen takia, että tuon ajan oppikirjoissa oli vähän kuvitusta.

Opetustauluja kutsuttiin muillakin nimillä, kuten opetuskuva, koulutaulu, kuvataulu, havaintotaulu, seinätaulu tai seinäkuva.[1]

Koulujen poistamista vanhoista opetustauluista on tullut suosittu keräilykohde ja sisustuselementti.[1]

Opetustaulujen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetustilanteessa opettaja selitti opetustaulun kuvaa usein karttakeppiä osoittimena käyttäen, tai antoi jollekin oppilaalle tehtäväksi selittää kuvaa luokan edessä. Opetustaulut olivat jäykälle pahville pohjustettuja monivärisiä painokuvia, joissa oli yleensä paljon yksityiskohtia katseltavaksi. Taulun yläreunassa oli naru, josta taulu voitiin ripustaa luokan seinälle tai erityiseen telineeseen. Taulut olivat kooltaan suurimmillaan noin 80 x 120 cm. Niitä säilytettiin joko luokka- tai varastohuoneen seinää vasten nojaavana pinona tai erityisessä selailutelineessä, jollaisia nykyisin käytetään julisteita tai taidegrafiikan vedoksia myyvissä liikkeissä.

Karttarullat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetustauluja suurempia havaintokuvia ovat maantiedon opetuksessa käytetyt karttarullat, joita kouluissa käytetään yhä.[2] Ne on painettu taipuisalle, nykyisin muovitetulle kankaalle, jonka ylä- ja alareunaan pitkin on kiinnitetty jäykkä kapula. Karttarullat säilytetään rullattuina ja narulla kiinni sidottuina esimerkiksi luokkahuoneen nurkassa pystyssä tai erityisessä karttatelineessä.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetustaulut alkoivat kehittyä Saksassa ja Ranskassa, korkeinta painotekniikkaa edustavissa maissa 1800-luvun alkupuolella. Vanhin saksalainen opetustaulu on vuodelta 1836. Alkuun ne olivat kooltaan vain noin 30 x 40 cm, mutta luokkahuoneiden ja painokoneiden koon kasvaessa ne vähitellen suurenivat. Vielä 1800-luvun puolivälissä taulut painettiin mustalla ja väritettiin sitten käsin. Kun useimmat litografiatyöt olivat nimettömien mestarien tekemiä, koulutauluissa alettiin käyttää taiteilijoiden nimiä paremman luotettavuuden saavuttamiseksi.[4]

Suomessa opetustaulut alkoivat yleistyä kansakoululaitoksen kehittymisen myötä 1800-luvun lopulla. Uno Cygnaeus oli nähnyt ulkomailla käytettävän havaintovälineitä opetuksessa ja hänen aloitteestaan suomalaisiin kouluihin hankittiin opetustaulujen lisäksi karttoja, täytettyjä lintuja ja maapallon pienoismalleja.[5]

Suomessa koulutaulun tapaisia havaintovälineitä, pieniä lintu- ja muita eläinkuvia, piirsivät painettaviksi jo von Wrightin taiteilijaveljekset vuosina 1828–1829.[4] WSOY julkaisi ensimmäisen varsinaisen suomalaisen opetustaulusarjan: Nils Wiwelin piirtämä 10-osainen Kuvia Suomen historiasta painettiin vuonna 1900. Laajimmat opetustaulusarjat teki Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistus. Muita kustantajia olivat Otava, WSOY, Weilin+Göös ja Akateeminen Kirjakauppa, jotka perustivat 1910 Koulutarpeiden Keskusliike Oy:n. Paljon opetustauluja kustansi myös Kouluaitta Oy (per. 1933).[6]

Opetustauluja piirrettiin eri alojen asiantuntijoiden suunnitelmien pohjalta. Monet taiteilijat tekivät opetustauluja varta vasten, kuten esimerkiksi Venny Soldan-Brofeldt, Hugo Simberg ja Martta Wendelin. Suoraan jäljennettiin esimerkiksi Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan ja Aarno Karimon historiamaalauksia.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vanhat opetustaulut arvossaan, Yle Etelä-Karjala 25.3.2011, viitattu 14.12.2014.
  2. Karttakeskuksen laadukkaat ja ajantasaiset karttatuotteet kouluille ja niiden henkilökunnalle, Koulukartta.fi -sivusto, Kunnallistukku, viitattu 14.12.2014.
  3. Koulupäivä, Haloo, minä täällä -sivusto, Keski-Suomen museo. Viitattu 14.12.2014.
  4. a b Honkanen, Helmiriitta: Placatista julisteeksi. Suomalaisen julistetaiteen historiaa kirjapainotaidon alusta vuoteen 1960, s. 46. Otava, 1983. ISBN 951-1-07281-1.
  5. a b Niilo Ihamäki: Opetustaulut elävöittivät koulutunnin. Hiidenkivi, 2008, nro 2, s. 30.
  6. Sari Savikko: Koulutaulujen vuosisata ja Opetustaulujen taiteilijat, teoksessa Koulujen taide 2007, s. 11-59 ja 63-77.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sari Savikko (toim.): Koulujen taide, Tammi 2007
  • Sari Savikko: Muistojen koulutaulut, Tammi 2008

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Opetustaulu.
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.