Koordinaatit: 61°1′N, 32°40′E

Alavoinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alavoinen
Ильинский, Iljinski
Alavoine

Alavoinen

Koordinaatit: 61°1′N, 32°40′E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Aunuksen piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 721,52 km²
Väkiluku (2012) 4 300
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)











Alavoisen kunta Aunuksen kansallisen piirin kartalla.

Alavoinen[1] (ven. Ильи́нский, Iljinski; karjalaksi Alavoine[2]) on maalaiskunta ja sen keskustaajama Karjalan tasavallan Aunuksen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Alavoisenjoen varrella 19 kilometriä Aunuksesta länteen.[3] Taajamassa on 3 000 ja kunnassa 4 300 asukasta (vuonna 2012)[4].

Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alavoisen kunnan pinta-ala on 721,52 neliökilometriä[5]. Se rajoittuu luoteessa Aunuksen piirin Vitelen, koillisessa Koveran, idässä Tuuksen ja Aunuksen ja kaakossa Mäkriän kuntiin sekä etelässä Laatokan kautta Leningradin alueeseen. Pinta-alasta 69,8 % on vesialuetta, 24,0 % luonnonmaisemaa ja 5,4 % maatalousmaata[5].

Kunta sijaitsee Laatokan alankoon kuuluvalla Aunuksen tasangolla[6]. Sen alueella virtaavat Laatokkaan laskevat Alavoisenjoki ja Tuuloksenjoki[7]. Hyötykaivannaisiin kuuluvat hiekka ja sora[8]. Luonnonsuojelualueita ovat Ondrusovan ja sianpuolukan kasvupaikan rauhoitusalueet sekä Alavoisenjoen varrella sijaitsevan suon muodostama luonnonmuistomerkki. Suunnitteilla on Tuuloksen rauhoitusalueen perustaminen.[9]

Alavoisen taajama on Aunuksen piirin toiseksi suurin asutuskeskus[3]. Sen lisäksi kuntaan kuuluu Alavoisen sovhoosin asutus sekä yhdeksän kylää: Aleksala, Gorka eli Alavoisenmäki (ven. Iljinskaja Gorka), Homala (Bolšakovo), Hörppälä (Gerpelja), Jeroila, Nurmoila, Sieksi (Sedoksa), Tuulos ja Uusi-Tuulos (Ustje Tuloksy). Nurmoilassa, Alavoisen sohvoosin asutuksessa ja Uudessa-Tuuloksessa on yli 300 asukasta ja Aleksalassa lähes 200.[10] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 46 % on venäläisiä, 45 % karjalaisia, 2 % valkovenäläisiä ja 2 % ukrainalaisia[11].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin arkkipiispalle kuulunut Pyhän Eliaan (Iljinskin, Alavoisen) pogosta mainitaan vuoden 1551/1552 verokirjassa. Se käsitti laajan alueen Säämäjärvellä, Tulomajärvellä ja Vieljärvellä sekä Tuuloksenjoen, Vitelenjoen, Alavoisenjoen alajuoksun ja Pisinjoen varrella.[12]

1900-luvun alussa seudun kylät kuuluivat Riipuskalan volostin Alavoisen ja Juoksielan (ven. Juksila) kyläkuntiin[13]. 1920-luvulla muodostettiin Aunuksen piirin Alavoisen kyläneuvosto, jonka keskuspaikkana toimi aluksi Kotsila (Kottšila) ja myöhemmin Leskelä (Sjamojevo)[14][15]. Vuonna 1927 perustettiin lähinnä vientitavaraa valmistanut Alavoisen saha ja vuonna 1932 karjanhoitoon keskittynyt Alavoisen sovhoosi[3]. Seudun asukkaat olivat etupäässä karjalaisia, mutta sahalla asui myös paljon venäläisiä ja sovhoosin asutuksessa suomalaisia[15]. Jatkosodassa vuosina 1941–1944 alue oli Suomen miehittämä.

Hoskila (ven. Goškila), Jaakkoila (Jakkoila), Juoksiela, Kotsila, Martoila, Rukoila (Rugoila), Sloboda, Töttöilä (Unoila) ja Vinokurovo yhdistettiin Alavoiseen vuonna 1957[16]. Vuosina 1962–1991 Alavoisella oli kaupunkimaisen taajaman status[3].

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alavoisen kautta kulkee Aunuksen ja Sortavalan välinen maantie A130[17] sekä Lotinapellon ja Jänisjärven välinen rautatie, jolla on samanniminen rautatieasema[18].

Seudun pääelinkeino on maatalous. Kunnassa toimii maidon tuotantoon erikoistunut Alavoisen karjatila, joka on yksi Karjalan tasavallan suurimmista maatalousyrityksistä.[19] Toimintansa lopettaneen sahan tilalle suunnitellaan uutta tuotantoa[20].

Keskustaajaman palveluihin kuuluvat lastentarha, koulu, musiikkikoulu, kulttuuritalo, kirjasto, posti sekä joukko kauppoja, joita on myös eräissä kylissä[21].

Nähtävyydet ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnan alueella on kolme arkeologista kohdetta: 1400–1700-luvuilta peräisin oleva Alavoisen pogosta Jeroilan kylässä, Laatokan rannalla toiminut Ondrusovan luostari sekä sen lähellä sijaitseva kivi. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluu 1800-luvun loppupuolella rakennettu Mihailovin talo Vekkoilassa. Historialliset kohteet liittyvät toiseen maailmansotaan.[22]

Alavoisessa toimii lomakylä Olonka[23].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 72. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2.
  2. Respublika Karelija: Spisok nazvani naseljonnyh punktov na russkom, karelskom i vepsskom jazykah (v mestah kompaktnogo proživanija karelov i vepsov, s. 10. Petrozavodsk: Ministerstvo Respubliki Karelija po voprosam natsionalnoi politiki i svjazjam s religioznymi objedinenijami, Respublikanskaja termino-orfografitšeskaja komissija, Institut jazyka, literatury i istorii Karelskogo nautšnogo tsentra RAN, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.5.2015).
  3. a b c d Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 368–369. Petrozavodsk: PetroPress, 2007. ISBN 978-58430-0123-0.
  4. Materialy, s. 18
  5. a b Materialy, s. 75.
  6. Materialy, s. 11, 17.
  7. Materialy, s. 13.
  8. Materialy, s. 26.
  9. Materialy, s. 39.
  10. Materialy, s. 17–18.
  11. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Viitattu 16.2.2014. (venäjäksi)
  12. Olonets: Istoriko-krajevedtšeskije otšerki v dvuh tšastjah. Tšast I, s. 20. Petrozavodsk: Izdatelstvo Petrozavodskogo universiteta, 1999. ISBN 5-8021-0079-6.
  13. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 74. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  14. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 77–78. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  15. a b Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 49–50. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  16. Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 75. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  17. Materialy, s. 17.
  18. Materialy, s. 33.
  19. Materialy, s. 26, 47.
  20. Situatsija pod kontrolem: Ploštšadku Iljinskogo lesozavoda gotovjat k novomu projektu vse.karelia.ru. Viitattu 12.10.2013. (venäjäksi)
  21. Materialy, s. 30–31.
  22. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Viitattu 12.10.2013. (venäjäksi)
  23. Otdyh v Karelii ticrk.ru. Viitattu 12.10.2013. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]