Al-Salt

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Al-Salt
Näkymä kaupungin keskustaan
Näkymä kaupungin keskustaan

Al-Salt

Koordinaatit: 32°02′N, 35°44′E

Valtio Jordania
Kuvernoraatti Al Balqa'
Korkeus 840 m
Väkiluku (2011)  (arvio) 88 900


















Al-Salt kaupunki Jordaniassa Al Balqa'n kuvernoraatissa pääkaupunki Ammanin länsipuolella. Sen asukasluku vuonna 2011 oli arviolta 88 900 ja sen asukkaista noin 35 % on kristittyjä.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Al-Saltin kukkuloita.

Al-Salt sijaitsee noin 28 kilometriä Jordanian pääkaupunki Ammanista länteen noin 840 metrin korkeudella merenpinnasta. Alue on vuoristoista ja metsäistä. Lähistöllä on useita lähteitä, jotka tekevät mahdolliseksi maatalouden harjoittamisen paikallisissa laaksoissa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hellenistisellä kaudella ja Rooman valtakunnan aikana nykyinen al-Salt tunnettiin nimellä Gadara. Nykyinen nimi al-Salt lienee johdettu roomalaisaikana käytetystä nimestä Regis Saltus, joka viittasi kruununmaihin Palaestina Priman provinssissa. Ensimmäinen maininta al-Saltista historiallisissa lähteissä on vuodelta 1118. Maininta liittyi Jerusalemin kuningas Baudouin II:n ja Damaskoksen atabegin Zahir al-Din Tughtiginin neuvotteluihin aselevosta. Muslimihallitsijat rakennuttivat al-Saltin linnoituksen Ra's al-Amir -kukkulalle vuonna 1220 ja Egyptin mamelukkihallitsija Baibars laajensi linnoitusta valtakaudellaan. Kaupunki kukoisti mamelukkien valtakaudella ja kaupungista oli kotoisin useita al-Salti-nimellä tunnettuja oppineita. Kaupunki taantui Osmanien valtakunnan alkuaikoina ja Egyptin hallitsija Ibrahim paššan sanotaan tuhonneen kaupungin linnoituksen hänen hallitessaan Syyriaa vuosien 1831 ja 1840 välillä. Linnoituksen rauniot ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Osmaniviranomaiset pyrkivät elvyttämään al-Saltin aluetta 1800-luvun lopulla. Sen merkitys kasvoi ja kaupunkiin saapui muuttajia esimerkiksi Damaskoksesta, Hamasta, Nabluksesta ja muualta Palestiinasta. Monet etenkin Palestiinasta muuttaneet olivat kristittyjä useista kirkkokunnista. Valtio ja lähetyssaarnaajat perustivat kaupunkiin kouluja, mikä teki al-Saltista alueellisen koulutuksen keskuksen. Jordanian ensimmäinen toisen asteen oppilaitos perustettiin al-Saltiin vuonna 1925.[1] Al-Salt oli myös paikka, jossa brittiläinen Transjordanian ja Palestiinan valtuutettu sir Herbert Samuel julkaisi Transjordanian šeikeille suunnitelman Transjordanian itsehallinnosta.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Al-Saltin asukasluku vuonna 2011 oli arviolta 88 900.[2] Vuonna 1993 sen asukasluku oli arviolta 60 740.[1] Muslimit muodostavat al-Saltin asukkaiden valtaosan, mutta noin 35 % sen asukkaista on kristittyjä. Kristittyjen suhteellinen osuus al-Saltissa on huomattavasti suurempi, kuin koko Jordaniassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lecomte, E.J. van Donzel, Wolfhart Heinrichs ja C. Edmund Bosworth: Encyclopaedia of Islam, Volume VIII (Ned-Sam), s. 999-1000. BRILL, 1998. ISBN 978-90-04-09834-3. (englanniksi)
  2. a b Al-Salṭ Encyclopaedia Britannica. Viitattu 31.3.2018. (englanniksi)
  3. Al-Salt — Jordan's religious haven Deutsche Welle. Viitattu 31.3.2018. (englanniksi)